7.Juttu – Paraabeli, piano ja polyyppi – osa 3

Jaana istui mökin portailla. Polvet oli nostettu tiukasti rintaa vasten ja poski nojasi polveen. Ajatukset surisivat ja törmäilivät päässä niin vinhaa vauhtia, ettei niistä tahtonut saada selvää.

Topi oli koko päivän ollut pirteä ja iloinen, aivan oma itsensä. Oli tosin sanonut, että päätä välillä jomotti, mutta että se ilmeisesti johtui huonossa asennossa nukkumisessa. Hartiat jumissa, siihen auttaisi halonhakkuu.

Halkokirveen tasainen jymähtely oli kaikunut ilmassa jo melkein tunnin. Jaana vilkaisi pihan toisella puolella halkoliiterin edessä uurastavaa Topia. Pojan liikkeet olivat rennot ja sulavat, aivan kuin kaupunkilaispoika olisi ikänsä käsitellyt kirvestä.

Jaana käänsi katseensa järvelle. Tuttu kaunis maisema ei tällä kertaa rauhoittanut mieltä. Jaana ei saanut karistettua yltään vaaran tunnetta. Kaikki tuntui olevan jotenkin väärin, jotenkin vinksallaan. Kaikki tuttu tuntui epätodelliselta.

”Hei kato Jaana, mä teen sulle paraabeleita!”

Jaana hätkähti ja nosti päänsä. Topi oli ottanut mukaansa sylyksellisen halkoja ja heitteli niitä nyt pihan yli komeassa kaaressa.

”Mitä? Mitä sä sanoit, miten niin paraabeleita?”

Topi piteli halkoa kädessään ja nauroi.

”No joo joo, paraabeleita. Kato vaikka, paraabeli suhteessa tohon lipputankoon.”

Topi heitti jälleen halon lipputangon editse.

Jaana katseli halon korkeaa lentokaarta. Totta tosiaan, täydellisen symmetrinen kaari taustalla seisovaa lipputankoa vasten katsottuna. Sitten lensi seuraava halko, ja kaari oli tismalleen sama. Jaanan leuka loksahti. Eihän tuo voinut olla totta...

”Siis... Ethän sä eilen edes tienny mikä paraabeli on!”

Topi keskeytti uuden heiton ja katsoi Jaanaa tuttu hämmentynyt ilme kasvoillaan.

”Miten niin en? Sehän on toisen asteen polynomifunktion kuvaaja, kaikkihan sen tietää.”

*****

”Äiti, muistatko onko sua koskaan polttanu polyyppi täällä mökillä?”

Kännykän toisessa päässä vallitsi hiljaisuus.

”Polyyppi? Siis mitä tarkotat..?”

”No niin, kun eilen Topia poltti polyyppi kun me oltiin laiturilla. Sillä oli tosi kova kuume yöllä.”

”Ohhoh... Onko se nyt kunnossa? Onko kuume laskenut? Miten sä hoidit sitä polttokohtaa?”

Äiti, tyypillinen lääkäri.

”No huuhdoin kylmällä vedellä ja laitoin kylmäsalvaa.”

”Hyvä, se on hyvä. Kylmä helpottaa sitä poltetta. Muistatko silloin Madeiralla kun oltiin rannalla ja se yks mies löysi sen meduusan?”

”Joo joo äiti, muistan.”

Jaanaa alkoi hermostuttaa. Miksi äiti yritti vaihtaa puheenaihetta?

”Mutta onko sua koskaan polttanu polyyppi? Täällä mökillä siis?”

Jälleen hiljaisuus.

”No joo, saattaa olla että silloin ihan alkuvaiheessa, sillon kun me alettiin seurustella sun isän kanssa.”

”Seurasko siitä mitään? Jälkitauteja tai muuta?”

”Ei toki, se polte meni ohi sen yön aikana. Niin, tosin...”

Jaana terästi kuuloaan.

”Tosin mitä..?”

”Niin, tosin jäihän siitä ne arvet tuohon reiteen. Ne valkoiset pisteet, oothan sinäkin ne nähny, montakin kertaa.”

”Ai ne on siitä polyypista? Niin kun Eki-sedälläkin...”

Jaana vajosi mietteisiinsä kuunnellen samalla hajamielisesti äitinsä tasaista ääntä. Jokin mitä äiti sanoi kiinnitti hänen huomionsa.

”Mitä? Mitä sä just sanoit opinnoista?”

”Niin sitä vain sanoin, että olin sillon vielä lähihoitajaopiskelija, mutta päätin sitten loppukesästä hakea lääkikseen*. Siitä mä sen kesän muistankin, oli vähän niin kuin vedenjakaja mun elämässä.”

”Pääsitkö sä sinne helposti sisään, lääkikseen?”

”Joo, yllättävän helposti vaikken mä ollut koulussa ollut mitenkään hyvä. Ne pääsykokeet tuntu jotenkin aika helpoilta. Olin varmaan lukenu pääsykoekirjat tosi hyvin.”

Jaanan päässä humahti. Yhtäkkiä häntä kylmäsi.

*****

”Mitäs sun äitille kuulu?”

Jaana pureskeli poskeaan, ei hetkeen ymmärtänyt mitä Topi oli kysynyt.

”Ihan hyvää sille, töissä oli niin kun aina.”

Jaana vilkaisi Topia terävästi.

”Kerroin sille siitä eilisestä polyypista ja siitä kuumeesta. Se käski kysyä miten sä nyt voit...”

Topi näytti jälleen hämmentyneeltä.

”Jaa, ihan hyvinhän mä voin. Elämäni kunnossa.”

Topi virnisti ja vinkkasi silmää.

”Hei lähetäänkö uimaan*? Mä oon ihan hikinen tosta paraabelinhakkuusta...”

Vitsilleen hekotellen Topi lähti suunnistamaan kohti järvenrantaa.

”Ja sen jälkeen mä haluaisin kokeilla sitä Beethovenin cis-molli sonaattia. Nuotit näytti aika helpoilta.”

Jaana nousi puutarhatuolista ja seurasi Topia. Askel tuntui raskaalta, hän ei jostain syystä olisi halunnut veteen.

*****

Kumma Juttu... Mikä asustaa mökkijärvessä? Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun voittajasanoihin.

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu Jatkuu ja Loru Loppuu? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saammeko polyypin arvoitukselle ratkaisun.

Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 2.12.

*****

Uusi Kolme Sanaa-kilpailu alkaa maanantaina 27.11., tervetuloa silloin mukaan keksimään Jututtajan Päälle kimurantteja sanoja!

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Paraabeli, piano ja polyyppi - Lorun Loppu