Avaan tärisevin käsin
lehden. Kolmossivulla on suttuinen kuva miehestä ja otsikko ”Juha
Virtanen edelleen kateissa*.” Vilkaisen vaivihkaa sivulleni ja näen
kuvani päätyseinän peilistä. Epämääräisen ikäinen mies,
epämääräisen väriset hapsottavat hiukset, kaitaposkinen sänkinen
naama, epämääräisen väriset silmät. Saman näköinen mies kuin
lehtikuvassa. Tuo olen minä. Minä olen tuo.
Silmäni osuvat
lompakkoon. Avaan sen ja poimin esille nuhjuisen kelakortin. Käännän
kortin niin, että loossin himmeä lamppu valaisee sen paremmin.
Kuvassa on sama mitäänsanomaton naama kuin lehdessä. Vilkaisen
uudelleen peiliin. Peilin mies näyttää samalta, ehkä vähän
laihemmat kasvot ja pienemmät silmät, mutta muuten sama naama.
Minun naamani.
Tutkin korttia tarkemmin.
Juha Tapani Virtanen, syntynyt Hämeenlinnassa huhtikuun seitsemäs
vuonna 1976. Hörppään ahnaasti tuopista. Juha Tapani Virtanen.
Minä.
*****
Juha avaa poliisiaseman
oven ja astuu kirkkaasti valaistuun aulaan. Lasiseinäisen tiskin
takana istuva poliisi nostaa katseensa. Juha hengittää syvään ja
astuu sitten hieman epävarmoin askelin tiskille. ”Minä olen Juha
Tapani Virtanen. Te olette etsineet minua.”
Juha ohjataan valkoiseen
huoneeseen jonka keskellä on pöytä ja neljä tuolia. ”Istu alas,
tutkija tulee kohta.”
Juha istuu, hieroo
kämmeniään yhteen hermostuneesti. Ovi aukeaa ja harmaapartainen
pitkä mies astuu huoneeseen. ”Rikoskomisario Rautala. Istu vain
siinä, jutellaan vähän.”
Juha ottaa paremman
asennon tuolissa ja tutkija istuu häntä vastapäätä.
”Sinä olet siis Juha
Virtanen?”
”Juu, niin olen. Tai
siis ilmeisesti olen. Tässä on mun lompakko ja siellä henkkarit.”
Rautala ei irrota silmiään
Juhan kasvoista, mutta ojentaa hitaasti kätensä ja ottaa lompakon.
”Ilmeisesti olet..?” Rautala kiinnittää katseensa lompakkoon ja
avaa sen. Kaivaa esille kelakortin ja nostaa sen silmiensä eteen.
”Joo, kun minä en
muista mitään.”
Rautala nostaa taas
katseensa Juhan kasvoihin, rypistää hieman kulmiaan. ”Et muista
mitään?”
”Niin. Tätä on vähän
vaikea selittää...”
”No yritäppä
kuitenkin.”
Juha henkäisee
hermostuneesti, yrittää sitten hymyillä. ”No heräsin* tuossa
pari tuntia sitten kioskilla. Niin tai siis en heränny, vaan
jotenkin niinku havahduin. En tiiä miten olin siihen tullu tai
mistä, mutta se kioskin myyjä tuntu tuntevan mut. Ja sitten menin
siihen kadun toisella puolella olevaan kapakkaan ja sielläkin se
kyyppari tunsi mut. Se mulle kertokin että te etitte mua. Ja
Iltalehessä oli siitä juttukin. Niin tulin sitten tänne, että
tässä mä olen.”
”Mitä tarkotat,
havahduit pari tuntia sitten?”
”No sitä kun en muista
mitään sitä ennen. Siis että en muista mitä sitä ennen on
tapahtunu, tai edes kuka mä oon.”
”No miksi sinä sitten luulet olevasi tämä Juha Virtanen?”
”No kun se kyyppari
sano, että olen. Tai siis että poliisi ettii mua. Ja sitten siinä
lehdessä luki että poliisi ettii Juha Tapani Virtasta. Ja sitten
mun taskussa oli tää lompakko ja siellä on tuo kelakortti. Ja tuo
on mun kuva siinä kortissa.”
Juhan hengitys on
kiivasta, silmät on ammollaan ja kädet tärisevät. Hän on
selvästikin hädissään. Rautala laskee kelakortin ja lompakon
käsistään pöydälle ja nojautuu rennosti tuolin selkänojaa
vasten. Katsoo kiinteästi Juhaa silmiin.
*****
Kumma Juttu... Uskooko poliisi Juhaa? Miksi häntä
on etsitty?
Lukija, tiedätkö mistä
on kyse? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan
saadaanko Juttuun jotain tolkkua.
Juttu jatkuu perjantaina
1.9.
Ambulanssi - osa 3
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.