Nousen kyläkaupan jyrkkiä
portaita ja mietin mielessäni millainen ihme tämä kauppa on.
Varsinaista kylää tällä seudulla ei ole, maalaistalot on
rakennettu peltojensa keskelle kilometrien päähän toisistaan ja
kylästelemässä käydään vain nimipäivinä.
Kylän keskuksen virkaa on
toimittanut entinen mylly* joka edelleenkin kyhjöttää
vanhalla paikallaan kosken partaalla. Myllyn vieressä aiemmin
sijainnut nuorisoseuran talo on lopettanut toimintansa jo kymmeniä
vuosia aiemmin ja sen tyhjiin tiloihin avattu kauppakin alkaa olla jo
iäkäs.
Avaan kaupan oven, kello
kilahtaa ja Kaupan Maija kääntää katseensa hinnoittelemastaan
riisipaketista. Maija nyökkää ystävällisesti ja kiinnittää
sitten huomionsa takaisin työhönsä. Iäkäs kauppias ei edes yritä
aloittaa keskustelua, ei hän vanhoilla korvillaan kuule edes
vieressään seisovan puhetta. Kellon äänen hän silti edelleen
kuulee.
Tavoistani poiketen en
aloitakaan normaalia kauppakierrostani sokkeloisten hyllyköiden
välissä vaan suuntaan kulkuni kohti hyllyn edessä kumartuneena
puuhailevaa kauppiasta.
”Päivää Maija”,
sanon kuuluvalla ja selkeällä äänellä.
Kaupan Maija suoristaa
selkänsä ja kääntää yllättyneenä päätään.
”No päivää vaan
Juuso. Mitäpä sulle?”
”Ei tässä ihmeempiä.
Tai oikeastaan, ehkä vähän ihmeellistä.”
Maija kiinnittää nyt
kaiken huomionsa minuun, katsoo himmeillä mutta silti terävillä
silmillään ja kallistaa päätään.
”Kun minun pihaan
ilmestyi eilen vasikka.”
”Vasikka?”
”Niin. Sellainen
valkoinen vasikka. Ette sattuisi tietämään kenen se voisi olla?”
Maijan silmät ovat
suurentuneet, hän tuijottaa minua hetken sanattomana. Kulmat
rypistyvät ja Maijan silmiin hiipii mitään näkemätön ilme,
aivan kuin hän muistelisi jotain mennyttä asiaa.
”Vai vasikka. Valkoinen,
niinkö sanoit?”
Maijan vilkaisu on jälleen
terävä, miltei pistävä. Minulla on epämukava olo enkä oikein
ymmärrä miksi.
”Juu, valkoinen vasikka.
Näyttää jotenkin erilaiselta kuin tämän perän lehmät... Vaikka
enhän minä toki lehmiä tunne, niiden rotuja ainakaan.”
Maija kääntää
yllättäen selkänsä ja jatkaa puuhasteluaan. Näen hänen kätensä
hieman tärisevän.
”No enpä tiijä, mistä
lie tullut. Anna sen olla vaan, kyllä tuon luulisi lähtevän
kotiinsa kun säät kylmenevät.”
Kun säät kylmenevät?
Siis syksylläkö? Nythän on kesäkuu, kai sitä vasikkaa nyt joku
kaipaa ennen syksyäkin.
”Niin, minä sitä, että
sopiiko laittaa ilmoitustaululle lappu tästä vasikasta? Jos joku
tunnistaisi, tai tietäisi mistä voisi kysellä omistajaa.”
”Joo, laita vaan, tuolla
se on taulu tuulikaapissa.”
Käännyn jo puolittain
kohti ovea, mutta Maijan omituinen käytös askarruttaa edelleen
mieltä.
”Jos voisitte tekin
kysellä kaupassa kävijöiltä? Saataisiin vasikka kotiin.”
Maija vilkaisee minua
nopeasti, kohauttaa sitten olkiaan ja jatkaa työtään.
*****
Seison kassalla ja
katselen kuinka Maija hitaasti takoo ostosteni hintoja
kassakoneeseen. Kone on vanha, rautainen museotavara, mutta se toimii
edelleen aivan hyvin. Tunnen oloni oudoksi, hämilliseksi. Maija ei
ole sanonut sanaakaan aiemman keskustelumme jälkeen, ei edes katso
minua suoraan.
Oven yläpuolella oleva
vanha kello kilahtaa, naapurini Toriseva astuu sisään. Maija nostaa
katseensa, hymyilee ja nyökkää, ja jatkaa sitten ostosteni
tutkimista. Toriseva pyyhkäisee lippalakkinsa päästään ja
nyökkää minulle.
”No mitäpä se
kirjailija. On ilmoja pidelly.”
”On tosiaan, päivää
vaan naapuri.”
Toriseva kääntää
selkänsä ja suuntaa kohti juomakaappeja. Perjantain kunniaksi hän
valitsee juomapinoista mäyräkoiran ja suuntaa kassalle.
Maijan vanhat kädet ovat
saaneet kaikki ostokseni paukutettua kassakoneeseen, hän odottaa nyt
maksua. Ojennan hänelle setelin, tässä kaupassa ei makseta
kortilla.
”Tämä Juuso se on
löytänyt vasikan pihastaan.”
”Vasikan?”, kysyy
Toriseva ja tuntuu jähmettyvän paikoilleen.
”Joo. Valkoisen
vasikan.”
Maija vilkaisee vaivihkaa
Torisevaa ja keskittyy sitten kalastamaan vaihtorahoja vanhan
kassakoneen lokerikosta.
”Vai että valkoisen
vasikan.” Toriseva katsoo minua hieman vinottain, otsaan palaneet
valkoiset poikittaiset juovat peittyvät kun hän kohottaa kulmiaan.
”Juu. Se ilmestyi siihen
eilen aamuna eikä ole lähtenyt mihinkään.”
”No kaikkea sitä.”
Toriseva tuntuu haluavan lopettaa keskustelun.
”Ette sattuisi tietämään
kenen se voi olla? Onko täällä jollakin valkoisia lehmiä?”
”Ei, kyllä ne on
Kinkkulankin naudat niitä tavallisia, aissiireitä. Niitä
ruskealaikukkaita.”
Mietin hetken. Kinkkula...
”Niin, nehän asuu
Kinkkulat aika kaukana minun talosta. Tuskin se vasikka sieltä...”
Maija on laitellut
ostokseni kassiini ja ojentaa vaihtorahoja.
Toriseva nostaa
mäyräkoiransa lyhyelle tiskinpätkälle ja vilkaisee minua.
”Anna sen olla vaan, sen
vasikan. Kyllä tuon luulisi lähtevän kotiinsa kun säät
kylmenevät.”
Kommentti kuulostaa
lopulliselta enkä halua jankuttaa asiasta.
”Niin, niin kai sitten.”
Suunnistan kohti ovea ja
vilkaisen olkani yli. Kaupan Maija ja Toriseva katselevat toisiaan
totisina, kulmat rypyssä. Toriseva hieraisee sänkistä leukaansa.
Sitten jähmettynyt hetki menee ohi ja Maija siirtyy jälleen
kassakoneensa ääreen.
*****
Nostan kauppakassini
pyörän takakorista ja huikkaan Pikille tervehdyksen.
”Vien nämä sisään,
sitten mennään lenkille.”
Pikin innokas jip-jip-jip
täyttää pihan, häntäkippura heiluu minkä pystyy ja koko koira*
pomppii innoissaan. Minua hymyilyttää; Piki on aivan verraton
toveri.
Oikealla puolellani, pihan
toisella laidalla laiduntaa vasikka. Pysähdyn ja katselen sitä
hetken. Vasikka nostaa päänsä ja katsoo minua. Sen leuat eivät
pysähdy, mutta häntä heilahtaa ennen kuin se taas laskee päänsä
heinikkoon.
”Kyllä me sinulle koti
löydetään.”, sanon vasikalle. Vasikka ei reagoi, jatkaa vain
laiduntamista. Omituisen rauhallinen otus.
*****
Kumma Juttu...
Tietävätkö Maija ja Toriseva vasikasta jotain?
Lukija,
tiedätkö sinä mistä vasikka voisi olla peräisin? Kirjoita
oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain
tolkkua.
Juttu jatkuu perjantaina
10.11.
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Valkoinen vasikka - osa 3
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Valkoinen vasikka - osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti