Toisaalta, ei hätävalhe
kovin kauas todellisuudesta poikennut. Unensieppaaja oli punottu
sukkahousuista, joten tavallaanhan se oli sukkahousuniksi. Ei ehkä
sellainen joka Niksi-Pirkkaan kelpaisi, mutta niksi kuitenkin.
Jade nyrpisti nenäänsä.
Käsitetaiteilijan elämä ei ollut helppoa. Taidepiireissä häntä
ei koskaan oltu otettu todesta ja opettajakollegatkin hymähtelivät
hänen selkänsä takana. Kuvataideopettaja joka haaveili vakavasti
otettavan taiteilijan urasta. Niinpä niin, kävelevä vitsi.
Jade oli tuntenut olevansa
satimessa, opettajan arki tuntui harmaalta ja ahdistavalta ja
luovuuskin tuntui haihtuneen kivitalojen puristuksessa. Mutta hänpä
näyttäisi niille kaikille! Hän oli oikea taiteilija jolla oli
oikea näkemys ja syvyyttä ja sanottavaa!
Ensin hän oli jäänyt
sairauslomalle, ei ollut enää jaksanut*
puurtaa arjen kahleissa. Sitten, maattuaan viikon verran hämärässä
yksiössään kuunnellen ulkoa kuuluvan liikenteen meteliä, kaikki
oli muuttunut. Jade oli oivaltanut, että hänen piti toimia
löytääkseen taas luovuutensa.
Unessa hänelle oli
näytetty Amerikan alkuperäiskansojen unensieppaaja, dreamcatcher.
Pyöreä puinen kehys johon oli punottu verkko. Kehys oli koristeltu
värikkäillä sulilla ja helmillä, ja verkon keskellä oli reikä.
Ajatuksena oli, että unensieppaaja nappasi kiinni pahat unet ja
päästi vain hyvät unet reiästä läpi pois.
Vai oliko se toisin päin?
Sieppasiko verkko hyvät unet talteen? No, se oli samantekevää.
Jade tiesi nyt, että hänen pitää rakentaa unensieppaaja, suuri
unensieppaaja ja pystyttää se johonkin sopivaan paikkaan
sieppaamaan luovia ajatuksia ja taiteellisia ideoita.
Sen jälkeen kaikki oli
ollut helppoa. Ensin hän oli tarkoin suunnitellut kuinka
unensieppaajan verkko tulisi punoa. Laskelmiensa perusteella hän oli
ostanut tarpeellisen määrä vihreitä, punaisia, sinisiä ja
keltaisia sukkahousuja. Sitten vain sukkahousupaketit, vaihtovaatteet
ja nippu pussikeittoja rinkkaan ja rautatieasemalle.
Eräkämppä oli hänelle
entuudestaan tuttu, hän oli käynyt siellä isänsä kanssa joskus
teininä. Ihana paikka keskellä korpea, juuri sellainen, jossa
luovuus elää! Unensieppaajan rakentaminen oli ollut hauskaa, eri
väriset sukkahousut olivat toimineet kuin unelma.
Ja sitten unensieppaaja
oli siepannut sen pojan. Samin. Jade hymyili. Poika oli ollut niin
vihainen ja hädissään kun hän oli kiinnittänyt tämän kädet ja
jalat jäljellä olevilla sukkahousuilla. Oli reuhtonut ja
rimpuillut, ei ollut ymmärtänyt, että tämän oli tarkoitus
tapahtua.
Jaden hymy syveni.
Unensieppaaja toimi! Nyt hän tiesi mitä piti tehdä, hän tiesi
mikä tulisi olemaan hänen läpimurtoteoksensa. Poika piti kuitenkin
saada hiljaiseksi jotta hän saisi työrauhan. Jade muisti
pakanneensa rinkkaansa myös puukon, mutta nyt sitä ei enää
löytynytkään. Puukko oli varmaankin pudonnut, kun hän oli
kompastunut metsässä tulomatkalla.
Kummallista, että
marjastajanaiset olivat löytäneet ylimääräiset sukkahousut,
mutta eivät puukkoa... No, hyvä että sukkahousut olivat löytyneet,
hän olikin kaivannut vielä yhtä paria. Sekin tulee tavallaan
olemaan sukkahousuniksi, kun asiaa tarkemmin ajatteli. Jadea
nauratti.
Edestäpäin kuului
jälleen raivokasta huutoa. Samin ääni alkoi käheytyä, mutta hän
yritti silti huutaa. Hassu poika, ei ymmärtänyt taidetta. Jade
selittäisi hänelle koko jutun kunhan hän hiljenisi. Poika saisi
olla ylpeä osuudestaan uuden taiteilijan syntyyn.
*****
Sami huusi uudelleen
vaikka ääni alkoi särkyä. Kurkkuun koski ja sormia ja käsivarsia
pakotti. Mihin se hullu ämmä oli hävinnyt? Sidottuaan Samin
tiukemmin kiinni verkkoon se oli kiertänyt verkon ympäri Samin
eteen ja taputtanut häntä poskelle.
”Hyvä tästä tulee,
käyn vain hakemassa puukon.”
Puukon?! Nainen oli
kadonnut Samin näköpiiristä ja hän oli kuullut oven paukahduksen
jostain takaansa. Tovin kuluttua nainen oli tullut takaisin kulmiaan
rypistellen.
”Se varmaan putosi
toissapäivänä kun tulin tänne. Odota tässä, käyn etsimässä.”
”Hei et sä voi mua
tähän jättää killumaan!”
Nainen katsoi Samia
silmiin ja hymyili ystävällisesti.
”Elä huoli, ei tässä
kauan mene. Sitten saadaan kaikki valmiiksi. Ootahan vaan, tästä
tulee hieno. Tosi hieno!”
Ja sitten nainen oli
kadonnut metsään. Sami hankasi hikistä otsaansa käsivarttaan
vasten. Kasvot kuumottivat ja kutisivat ja hiuksissa edelleen
mönkivät hirvikärpäset tuntuivat iljettäviltä. Kyyneleet
pyrkivät väkisin silmiin. Samia pelotti.
”No niin Sami, nyt
päästään asiaan!”
Nainen*
oli jälleen ilmestynyt näköpiiriin. Hymy oli leveä, ilme innokas.
”Mitä sä meinaat mulle
tehdä?”
Samin ääni oli
käheytynyt jo melkein tunnistamattomaksi.
”Sinä olet ihan kohta
valmis, malta vielä hetki.”
Nainen katosi Samin
näkökentästä siirtyessään verkon taakse. Sitten Sami tunsi
kuinka hänen päänsä yli pujotettiin jotakin. Jonkinlainen pehmeä
pussi, joustavasta ohuesta kankaasta tehty. Kangas oli harvaa, siitä
näkyi läpi.
Sami avasi suunsa
huutaakseen ja tunsi kuinka jotain kovaa työnnettiin hänen
suuhunsa. Suukapula! Lyhyt puukeppi joka tukki nyt hänen suunsa ja
teki lopuistakin huudoista tunnistamatonta mölinää. Kangasta
kiertyi yhä lisää hänen päänsä ja kurkkunsa ympärille.
Sitten kosketus lakkasi ja
kuului vaimeita rasahduksia, kun Jade kiersi verkon eteen.
”Loistavaa! Näyttää
tosi hyvältä! Nyt kun vielä löydän sen puukon jostain.”
*****
Kumma Juttu...
Mitä ihmettä Jadella on mielessään? Onko ihmisen sitominen
jättimäiseen verkkoon todellakin käsitetaidetta?
Lukija,
tiedätkö kuinka Juttu päättyy? Kirjoita oma ehdotuksesi
kommentteihin niin katsotaan saadaanko Sami ehjänä verkosta alas.
Jututtaja kirjoittaa
ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 21.10.
Koiranpäivä - Lorun Loppu
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Koiranpäivä - Lorun Loppu
Entä jos ne marjastajanaiset tulevat häiritsemään Jaden puuhia..?
VastaaPoistaAivan... Tai jos ne metsästäjät löytävät paikalle..? Hyvä ajatus Anonyymi!
Poista