”Sukkahousuniksivastaava..?”
”Niin. Niksi-Pirkassahan
on aina niitä sukkahousuniksejä. Tämä on nyt salaisuus, mutta ei
niitä niksejä oikeasti lukijat keksi. Minun keksimiä ne ovat.”
Naisten leuat loksahtivat
hämmästyksestä ammolleen.
”Ettehän kerro
kellekään? Tämä on Pirkka-lehden liikesalaisuus!”
Hilkka ja Kerttu
vilkaisivat toisiaan. Sukkahousuniksivastaava? Ja höpö höpö
sentään, tuota nyt ei usko kukaan!
”Juu ei tietenkään
kerrota! Voit luottaa meihin.”
Nuori nainen huokaisi ja
rentoutui hieman.
”Hienoa, paljon
kiitoksia!”
”Millaista
sukkahousuniksiä sinä täällä mettässä olet keksimässä?”
Nuori nainen vilkaisi
nopeasti naisten vieressä seisoviin puolukkaämpäreihin ja hymyili.
”Sellaista
marjanpoimimisniksiä. Että kuinka marjoja voi poimia helposti
sukkahousujen avulla.”
Hilkan ja Kertun katseista
näkyi etteivät he uskoneet sanaakaan.
”Oho? No kuinka ne
sitten toimii sukkahousut marjapoimurina?”
”Noo, se on minulla
vielä kehitteillä. Mutta hyvä niksi siitäkin tulee. Luette sen
sitten loppuvuoden Niksi-Pirkasta.”
Nuori nainen nousi
seisomaan ja venytteli.
”Täytyykin tästä
lähteä takaisin keittämään Samille kahvia. Kiitos kun annoitte
nuo sukkahousut takaisin.”
”Juu eipä mitään.
Löydätkö sie nyt takaisin eräkämpälle?”
”Löydän kyllä, tiedän
nyt missä olen.”
Nuori nainen kääntyi
lähteäkseen ja pysähtyi sitten kuin juuri jotain muistaen.
”Ai niin, ette sattuneet
löytämään mitään muuta tuolta metsästä?”
”Ei, ei siellä muuta
näkynyt.”
”Ei esimerkiksi
vaikka... noh... puukkoa? Niin tai tulitikkuja tai jotain?”
Nuori nainen vilkuili
naisia syrjäkarein ja hymyili sitten jäykästi.
”En muista varmasti mitä
pakkasin mukaan rinkkaan, niin ajattelin vaan olisivatko pudonneet
samalla kuin sukkahousutkin.”
”Ei, muuta ei löytyny
kuin nuo marjapoimurit.”
Kerttu tirskahti, Hilkka
se aina osasi murjaista. Nuori nainen hymähti, posket hehkuivat nyt
punaisina.
”No minäpä sitten
tästä lähdenkin. Kiitos avusta ja mukavaa marjanpoimintaa teille.”
Hilkka ja Kerttu
katselivat, kun nuori nainen kiirehti kompastellen takaisin metsän
siimekseen. Marjapoimuri sukkahousuista? Kaikkia se leipä
elättääkin..!
*****
Sami rimpuili ja yritti
päästä vapaaksi. Turhaan, hän ei saanut nyörejä poikki pelkällä
lihasvoimalla. Sormia pakotti, rimpuilu sai nyörit vain tiukemmalle
eikä veri enää kiertänyt kunnolla. Sami korotti äänensä ja
huusi jälleen suoraa vihaista huutoa. Perkeleen akka!
Tämän oli pitänyt olla
hyvä päivä. Samia oli aina kiinnostanut metsästys, mutta
kaupunkilaispojalla ei ollut paljoakaan mahdollisuuksia sellaista
harrastaa. Itärajalla asuva serkkupoika Pertsa oli tiennyt tämän
ja tarjonnut Samille loistavan tilaisuuden kokeilla erämiehen
elämää.
"Tulet tänne meille ja
lähet meijän hirviporukan* mukaan.”
Mutta miten sitä
ampumataidoton poika voi hirvimetsälle lähteä..?
”Lähet kato koiraksi,
on siellä muitakin ampumattomia mukana. Kuletaan mettässä ja
haistellaan tuulia. Vietetään kissanpäiviä luonnossa.”
Kissanpäiviä? Ehdotus
oli kuulostanut Samista niin hyvältä, että hän oli suostunut
empimättä. Gradun kirjoittaminen tökki eikä mikään muukaan
tuntunut onnistuvan, joten pieni loma saattaisi tehdä hyvää.
Loistoidea: koiraksi kissanpäiviä viettämään!
Aikainen aamuherätys ei
ollut Samin mieleen, mutta kun aamukahvit ja huikopalat oli nautittu,
elämä alkoi hymyillä. Ilma oli vuodenaikaan nähden lämmin ja
sumuinen, ei mikään paras keli hirvimiehen mielestä, oli Pertsa
selittänyt.
Samia keli ei pelottanut.
Hänellä oli uudenuutukainen maastokuvioinen jokasään puku ja
goretex-vaelluskengät, hän kyllä pärjäisi. Pertsa oli katsellut
hänen asuaan pitkään ja mutissut sitten, että kontiot olisivat
olleet paremmat. Mutta Sami oli nostanut leukansa pystyyn, hän oli
kyllä lukenut millaisia varusteita metsässä tarvitaan.
Metsästäjien
kokoontuminen tien varteen oli ollut Samille jännittävä elämys.
Rentoa jutustelua, kiväärien räpläämistä, tupakan ja
testosteronin käryä. Tämä oli miesten hommaa, metsien miesten.
Täällä ei akat olisi kuin tiellä. Samistakin tuntui miehiseltä,
ehkä ensimmäistä kertaa elämässään sitten äänenmurroksen.
Paitsi että yksi
metsästäjistä oli nainen. Kaunis nuori nainen vielä kaiken
lisäksi, nuori ja pätevän oloinen. Nainen oli katsellut Samia
pitkään, mittaillut uudenkarheaa asustekokonaisuutta päästä
varpaisiin ja ojentanut sitten kuraisen oranssin huomioliivin
Samille.
"Laitappa tämä päälle
niin et heti huku mettänpeittoon.”
Samin posket olivat
kuumottaneet. Niin, aivan, maastokuviointi ei ehkä
metsästysreissulla ollut se paras mahdollinen kuosi... Hitto kun
piti noiden naisten änkeä tännekin miehisten miesten joukkoon!
Ympärilleen vilkaistuaan Sami kuitenkin huomasi olevansa ainut jolla
ei jo ollut huomioliiviä ja punaista lippalakkia päässä.
”No niin, nyt kun
Samikin on valmis, aletaanpa lampsia.”
Siitä olikin sitten
alkanut varsinainen kujanjuoksu. Näin jälkikäteen ajatellen Sami
ei muistanut päivästä juuri muuta kuin selkää pitkin noruvan
hien, hiuksissa mönkivät hirvikärpäset ja jatkuvan kompastelun
varvikkoon.
Ja kivun jaloissa. Hienot
ergonomiset vaelluskengät hankasivat sekä kantapäästä että
jalkaterän päältä ja jo tunnin hortoilun jälkeen jokainen askel
oli ollut yhtä tuskaa. Varsinainen kissanpäivä, tosiaan..!
Lopulta, kaksi ja puoli tuntia sinniteltyään, Sami luovutti.
Hän istui kannon päähän
ja pyyhki hikeä otsaltaan.
”Pitäisköhän sun Sami
kuitenkin palata takasin autolle?”
Pertsa katseli serkkuaan
alta kulmien. Heidän kanssaan kulkenut Osmo näytti vihaiselta.
”Juu, josko me sitten
edes kuultaisiin jotain, kun et olis täällä huohottamassa ja
ryskimässä.”
Kipu jaloissa oli jo niin
kova ettei Sami osannut enää edes nolostua. Hän halusi vain pois
täältä, takaisin sivistyksen pariin. Pertsa osoitti kädellään
suuntaa, Samin pitäisi vain kulkea suoraan poispäin auringosta niin
osuisi tielle ja löytäisi autot.
Lähtiessään
suunnistamaan metsän Sami kuuli vielä Osmon viimeisen heiton Pertsalle.
”Melekosen koiran meille
toitkin, sama jos olisit tuonu puudelin tänne jalkoihin pyörimään.”
Sami oli kävellyt ja
kävellyt ja kävellyt, mutta autotie ei vain tullut vastaan.
Aurinkoa ei näkynyt eikä Sami osannut suunnistaa, ei olisi osannut
edes kartan ja kompassin kanssa. Paniikki alkoi hiipiä mieleen; hän
oli auttamattomasti eksyksissä!
Kipu ja paniikki sumensi
silmät ja siinä risukossa kömpiessään Sami kaatui. Polveen
sattui ja kyyneleet nousivat silmiin. Sitten nousi raivo: ei perkele
voinut olla näin vaikeaa tämä metsässä käveleminen! Uutta
voimaa raivonpuuskastaan saaneena Sami ponnahti jaloilleen ja ryntäsi
juoksuun – ja sitten vauhti pysähtyi kuin seinään.
*****
Sami oli törmännyt
johonkin joustavaan ja heiluvaan. Hän tunsi roikkuvansa ilmassa eikä
ensin voinut käsittää mitä oli tapahtunut. Toinen käsi ja jalka
tuntuivat takertuneen johonkin pehmeään. Puolittain huumaantuneena
Sami yritti katsella ympärilleen.
Hän oli takertunut
hämähäkinverkkoon. Ympärilleen tiiraillessaan Sami erotti puiden
väliin pingotetut eri väriset joustavat narut. Narut muodostivat
verkon johon Sami nyt oli takertunut.
Ensisäikähdys asettui
hieman, kun Sami tajusi ettei häntä ollutkaan saalistanut mikään
jättiläishämähäkki. Tämä verkko oli ihmisen punoma, joku oli
pingottanut narut puiden väliin pystyyn.
Sami tutki naruihin
takertunutta käsivarttaan. Ulkoilutakin hihan repäisynauha oli
auennut ja kiertynyt sitten narun ympärille. Narut olivat myös
kiertyneet hänen maastokenkänsä hakasten ympärille, ja siinä hän
nyt killui verkon varassa, kuin kärpänen.
Verkon takana seisoi
nainen. Nuori omituisesti pukeutunut hentoinen nainen joka tuijotti
häntää silmät pyöreinä.
”Hei kuule, autatko
vähän, oon takertunu tähän verkkoon.”
”Minä olen Jade. Tuo on
minun unensieppaaja*.”
”Mikä... Unensieppaaja?
Ai, no anteeksi kamalasti, ei ollu tarkotus törmätä siihen.”
Nainen seisoi edelleen
paikallaan, tuijotti kuin unessa.
”Voisitko kuule auttaa
niin pääsisin tästä irti?”
Nainen hätkähti ja
heräsi yhtäkkiä eloon.
”Juu ilman muuta,
tottakai. Käännäppä selkä vasten sitä verkkoa niin irrotan
sinun käden.”
Sami teki työtä
käskettyä ja tunsi kuinka nainen puuhasi jotain hänen selkänsä
takana.
”Ota toisella kädellä
kiinni verkon yläreunasta niin saan solmut auottua.”
Sami kurkotti vapaalla
kädellään yläviistoon ja tuki vapaalla jalallaan verkon
alareunaan. Hän tunsi nykimistä hihassaan ja tajusi naisen
kiinnittäneen hänen toisenkin kätensä verkkoon.
Sami karjahti, mitä
helvettiä tuo nainen puuhasi!
”Elä huuda, tämä on
kohta ohi.”
Sami tunsi kuinka narua
kiertyi hänen molempien ranteidensa ja nilkkojensa ympärille. Hän
oli totisesti satimessa!
*****
Kumma Juttu... Mitä
ihmettä Jadella on mielessään?
Lukija,
tiedätkö kuinka Juttu tästä jatkuu? Kirjoita oma
ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain
tolkkua.
Juttu jatkuu perjantaina
13.10.
Koiranpäivä - osa 3
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Koiranpäivä - osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti