4.Juttu - Koiranpäivä - osa 2

Naiset tuijottivat vierasta sanattomina.
”Sukkahousuniksivastaava..?”
”Niin. Niksi-Pirkassahan on aina niitä sukkahousuniksejä. Tämä on nyt salaisuus, mutta ei niitä niksejä oikeasti lukijat keksi. Minun keksimiä ne ovat.”

Naisten leuat loksahtivat hämmästyksestä ammolleen.
”Ettehän kerro kellekään? Tämä on Pirkka-lehden liikesalaisuus!”
Hilkka ja Kerttu vilkaisivat toisiaan. Sukkahousuniksivastaava? Ja höpö höpö sentään, tuota nyt ei usko kukaan!

”Juu ei tietenkään kerrota! Voit luottaa meihin.”
Nuori nainen huokaisi ja rentoutui hieman.
”Hienoa, paljon kiitoksia!”
”Millaista sukkahousuniksiä sinä täällä mettässä olet keksimässä?”

Nuori nainen vilkaisi nopeasti naisten vieressä seisoviin puolukkaämpäreihin ja hymyili.
”Sellaista marjanpoimimisniksiä. Että kuinka marjoja voi poimia helposti sukkahousujen avulla.”

Hilkan ja Kertun katseista näkyi etteivät he uskoneet sanaakaan.
”Oho? No kuinka ne sitten toimii sukkahousut marjapoimurina?”
”Noo, se on minulla vielä kehitteillä. Mutta hyvä niksi siitäkin tulee. Luette sen sitten loppuvuoden Niksi-Pirkasta.”

Nuori nainen nousi seisomaan ja venytteli.
”Täytyykin tästä lähteä takaisin keittämään Samille kahvia. Kiitos kun annoitte nuo sukkahousut takaisin.”
”Juu eipä mitään. Löydätkö sie nyt takaisin eräkämpälle?”
”Löydän kyllä, tiedän nyt missä olen.”

Nuori nainen kääntyi lähteäkseen ja pysähtyi sitten kuin juuri jotain muistaen.
”Ai niin, ette sattuneet löytämään mitään muuta tuolta metsästä?”
”Ei, ei siellä muuta näkynyt.”

”Ei esimerkiksi vaikka... noh... puukkoa? Niin tai tulitikkuja tai jotain?”
Nuori nainen vilkuili naisia syrjäkarein ja hymyili sitten jäykästi.
”En muista varmasti mitä pakkasin mukaan rinkkaan, niin ajattelin vaan olisivatko pudonneet samalla kuin sukkahousutkin.”

”Ei, muuta ei löytyny kuin nuo marjapoimurit.”
Kerttu tirskahti, Hilkka se aina osasi murjaista. Nuori nainen hymähti, posket hehkuivat nyt punaisina.
”No minäpä sitten tästä lähdenkin. Kiitos avusta ja mukavaa marjanpoimintaa teille.”

Hilkka ja Kerttu katselivat, kun nuori nainen kiirehti kompastellen takaisin metsän siimekseen. Marjapoimuri sukkahousuista? Kaikkia se leipä elättääkin..!

*****

Sami rimpuili ja yritti päästä vapaaksi. Turhaan, hän ei saanut nyörejä poikki pelkällä lihasvoimalla. Sormia pakotti, rimpuilu sai nyörit vain tiukemmalle eikä veri enää kiertänyt kunnolla. Sami korotti äänensä ja huusi jälleen suoraa vihaista huutoa. Perkeleen akka!

Tämän oli pitänyt olla hyvä päivä. Samia oli aina kiinnostanut metsästys, mutta kaupunkilaispojalla ei ollut paljoakaan mahdollisuuksia sellaista harrastaa. Itärajalla asuva serkkupoika Pertsa oli tiennyt tämän ja tarjonnut Samille loistavan tilaisuuden kokeilla erämiehen elämää.

"Tulet tänne meille ja lähet meijän hirviporukan* mukaan.”
Mutta miten sitä ampumataidoton poika voi hirvimetsälle lähteä..?
”Lähet kato koiraksi, on siellä muitakin ampumattomia mukana. Kuletaan mettässä ja haistellaan tuulia. Vietetään kissanpäiviä luonnossa.”

Kissanpäiviä? Ehdotus oli kuulostanut Samista niin hyvältä, että hän oli suostunut empimättä. Gradun kirjoittaminen tökki eikä mikään muukaan tuntunut onnistuvan, joten pieni loma saattaisi tehdä hyvää. Loistoidea: koiraksi kissanpäiviä viettämään!

Aikainen aamuherätys ei ollut Samin mieleen, mutta kun aamukahvit ja huikopalat oli nautittu, elämä alkoi hymyillä. Ilma oli vuodenaikaan nähden lämmin ja sumuinen, ei mikään paras keli hirvimiehen mielestä, oli Pertsa selittänyt.

Samia keli ei pelottanut. Hänellä oli uudenuutukainen maastokuvioinen jokasään puku ja goretex-vaelluskengät, hän kyllä pärjäisi. Pertsa oli katsellut hänen asuaan pitkään ja mutissut sitten, että kontiot olisivat olleet paremmat. Mutta Sami oli nostanut leukansa pystyyn, hän oli kyllä lukenut millaisia varusteita metsässä tarvitaan.

Metsästäjien kokoontuminen tien varteen oli ollut Samille jännittävä elämys. Rentoa jutustelua, kiväärien räpläämistä, tupakan ja testosteronin käryä. Tämä oli miesten hommaa, metsien miesten. Täällä ei akat olisi kuin tiellä. Samistakin tuntui miehiseltä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään sitten äänenmurroksen.

Paitsi että yksi metsästäjistä oli nainen. Kaunis nuori nainen vielä kaiken lisäksi, nuori ja pätevän oloinen. Nainen oli katsellut Samia pitkään, mittaillut uudenkarheaa asustekokonaisuutta päästä varpaisiin ja ojentanut sitten kuraisen oranssin huomioliivin Samille.
"Laitappa tämä päälle niin et heti huku mettänpeittoon.”

Samin posket olivat kuumottaneet. Niin, aivan, maastokuviointi ei ehkä metsästysreissulla ollut se paras mahdollinen kuosi... Hitto kun piti noiden naisten änkeä tännekin miehisten miesten joukkoon! Ympärilleen vilkaistuaan Sami kuitenkin huomasi olevansa ainut jolla ei jo ollut huomioliiviä ja punaista lippalakkia päässä.

”No niin, nyt kun Samikin on valmis, aletaanpa lampsia.”
Siitä olikin sitten alkanut varsinainen kujanjuoksu. Näin jälkikäteen ajatellen Sami ei muistanut päivästä juuri muuta kuin selkää pitkin noruvan hien, hiuksissa mönkivät hirvikärpäset ja jatkuvan kompastelun varvikkoon.

Ja kivun jaloissa. Hienot ergonomiset vaelluskengät hankasivat sekä kantapäästä että jalkaterän päältä ja jo tunnin hortoilun jälkeen jokainen askel oli ollut yhtä tuskaa. Varsinainen kissanpäivä, tosiaan..! Lopulta, kaksi ja puoli tuntia sinniteltyään, Sami luovutti.

Hän istui kannon päähän ja pyyhki hikeä otsaltaan.
”Pitäisköhän sun Sami kuitenkin palata takasin autolle?”
Pertsa katseli serkkuaan alta kulmien. Heidän kanssaan kulkenut Osmo näytti vihaiselta.
”Juu, josko me sitten edes kuultaisiin jotain, kun et olis täällä huohottamassa ja ryskimässä.”

Kipu jaloissa oli jo niin kova ettei Sami osannut enää edes nolostua. Hän halusi vain pois täältä, takaisin sivistyksen pariin. Pertsa osoitti kädellään suuntaa, Samin pitäisi vain kulkea suoraan poispäin auringosta niin osuisi tielle ja löytäisi autot.

Lähtiessään suunnistamaan metsän Sami kuuli vielä Osmon viimeisen heiton Pertsalle.
”Melekosen koiran meille toitkin, sama jos olisit tuonu puudelin tänne jalkoihin pyörimään.”

Sami oli kävellyt ja kävellyt ja kävellyt, mutta autotie ei vain tullut vastaan. Aurinkoa ei näkynyt eikä Sami osannut suunnistaa, ei olisi osannut edes kartan ja kompassin kanssa. Paniikki alkoi hiipiä mieleen; hän oli auttamattomasti eksyksissä!

Kipu ja paniikki sumensi silmät ja siinä risukossa kömpiessään Sami kaatui. Polveen sattui ja kyyneleet nousivat silmiin. Sitten nousi raivo: ei perkele voinut olla näin vaikeaa tämä metsässä käveleminen! Uutta voimaa raivonpuuskastaan saaneena Sami ponnahti jaloilleen ja ryntäsi juoksuun – ja sitten vauhti pysähtyi kuin seinään.

*****

Sami oli törmännyt johonkin joustavaan ja heiluvaan. Hän tunsi roikkuvansa ilmassa eikä ensin voinut käsittää mitä oli tapahtunut. Toinen käsi ja jalka tuntuivat takertuneen johonkin pehmeään. Puolittain huumaantuneena Sami yritti katsella ympärilleen.

Hän oli takertunut hämähäkinverkkoon. Ympärilleen tiiraillessaan Sami erotti puiden väliin pingotetut eri väriset joustavat narut. Narut muodostivat verkon johon Sami nyt oli takertunut.

Ensisäikähdys asettui hieman, kun Sami tajusi ettei häntä ollutkaan saalistanut mikään jättiläishämähäkki. Tämä verkko oli ihmisen punoma, joku oli pingottanut narut puiden väliin pystyyn.

Sami tutki naruihin takertunutta käsivarttaan. Ulkoilutakin hihan repäisynauha oli auennut ja kiertynyt sitten narun ympärille. Narut olivat myös kiertyneet hänen maastokenkänsä hakasten ympärille, ja siinä hän nyt killui verkon varassa, kuin kärpänen.

Verkon takana seisoi nainen. Nuori omituisesti pukeutunut hentoinen nainen joka tuijotti häntää silmät pyöreinä.
”Hei kuule, autatko vähän, oon takertunu tähän verkkoon.”
”Minä olen Jade. Tuo on minun unensieppaaja*.”

”Mikä... Unensieppaaja? Ai, no anteeksi kamalasti, ei ollu tarkotus törmätä siihen.”
Nainen seisoi edelleen paikallaan, tuijotti kuin unessa.
”Voisitko kuule auttaa niin pääsisin tästä irti?”

Nainen hätkähti ja heräsi yhtäkkiä eloon.
”Juu ilman muuta, tottakai. Käännäppä selkä vasten sitä verkkoa niin irrotan sinun käden.”
Sami teki työtä käskettyä ja tunsi kuinka nainen puuhasi jotain hänen selkänsä takana.

”Ota toisella kädellä kiinni verkon yläreunasta niin saan solmut auottua.”
Sami kurkotti vapaalla kädellään yläviistoon ja tuki vapaalla jalallaan verkon alareunaan. Hän tunsi nykimistä hihassaan ja tajusi naisen kiinnittäneen hänen toisenkin kätensä verkkoon.

Sami karjahti, mitä helvettiä tuo nainen puuhasi!
”Elä huuda, tämä on kohta ohi.”
Sami tunsi kuinka narua kiertyi hänen molempien ranteidensa ja nilkkojensa ympärille. Hän oli totisesti satimessa!

*****

Kumma Juttu... Mitä ihmettä Jadella on mielessään?

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu tästä jatkuu? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.
Juttu jatkuu perjantaina 13.10.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Koiranpäivä - osa 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti