Reino jatkoi keiton
lusikoimista kuin ei olisi kuullut mitään. Pää tuntui kuitenkin
pudonneen hartioiden väliin kuin uppiniskaisella kilpikonnalla.
Tuommoinen se oli aina, kun ei halunnut tehdä jotain. Teeskenteli
kuuroa ja yritti samalla keksiä jonkun tekosyyn välttää käsillä
oleva homma.
”Kuulitko sinä? Niitty
pitäisi niittää!”
”Krhm. Jaa...”
”Sinä viime vuonna
lupasit*, että hoidat sen tänä vuonna.”
”No joo... Ehtiihän
tuon.”
Raili sulki hetkeksi
silmänsä. Joka vuosi tämä sama vääntö. Niitty oli Railin idea,
Reino olisi halunnut tasata maan ja rakentaa siihen hallin autojen
korjaamista varten. Oli sillä toki iso autotalli missä pystyi
oikein hyvin korjailemaan autoja, mutta halli olisi silti pitänyt
saada.
Raili ei suunnitelmaan
ollut suostunut, hänellä ei ollut aikomustakaan katsella autohallia
keittiön ikkunasta aamukahvia juodessaan! Rakentakoon hallin
muualle, olihan tässä tontilla tilaa.
”Eikä ehdi. Lupasivat
huomisillalle myrskytuulia. Nyt jos ei niitetä, siemenet lentää
taivaan tuuliin, tienpientareille naapureiden iloksi.”
”No nättejähän ne on
sielläkin...”
”On juu, mutta nätimpiä
tässä meidän pihassa. Nyt ne pitää niittää, siemenet on just
valmiita putoamaan.”
Reino vilkaisi vaivihkaa
Railia ja käänsi sitten nopeasti katseensa ikkunasta ulos. Ikkunan
takana levisi pieni niitty täynnä hentoisia tuulenvirissä huojuvia
kukkia. Kaunis näky, kieltämättä, mutta Reinoa korpesi edelleen
pari vuotta aiemmin käyty keskustelu hallin rakentamisesta. Hän oli
jo silloin päättänyt, että pitäköön Raili rehunsa ja hoitakoon
ne itse, hän ei siihen osallistuisi.
”Ei tässä nyt ehdi,
pitää puhdistaa se eskortin kaasutin.”
”Ai? Onko sekin valmis
pudottamaan siemenet tänään?”
Reino painoi päänsä
vielä syvemmälle hartioiden väliin ja keskittyi juomaan piimälasin
tyhjäksi. Raili tunnisti merkit, ei se tuosta enää mieltänsä
muuttaisi.
”Selvä. Minäpä sitten
hoidan sen niittämisen. Taas. Itse.”
”Juu nyt ei ehdi, hoidan
sen sitten ensi vuonna...”
”No niin varmaan.”
Reino nousi pöydästä,
vilkaisi Railia ja suunnisti kiireisellä askeleella kohti ulko-ovea.
Nyt Railia jo suuttumuksen lomassa vähän hymyilytti, Reino näytti
niin nololta. Osasi mies sentään hävetä kiukutteluaan... Hyvä
mies se muuten oli, oli vain välillä vähän jääräpäinen. ”Noh,
itsepä olen tuon valinnut”, ajatteli Raili ja nosteli Reinon
astiat pöydältä mukaan tiskiin.
*****
Taivas oli pilvessä ja
vähäinenkin tuulenvire tyyntynyt. Aivan täydellinen ilma
niittämiselle: ei siemeniä ja heinänkorsia pöllyttävää tuulta
tai niittäjää ja kasveja korventavaa auringonpaahdetta, ei
paarmoja tai muita häiritseviä hyönteisiä. Siimaleikkurin kanssa
puuhatessa ei ollut varaa huitoa kiusallisia verenimijöitä.
Raili nosti katseensa
pilviselle taivaalle, sulki silmänsä ja hengitti syvään.
Lähestyvän sateen tuoksu tuntui jo nenässä. Hän ehtisi juuri
sopivasti saada niityn lakoon ennen kuin sade alkaisi. Ja niiton
jälkeen tuoksut moninkertaistuisivat, heinien ja kukkien vihreä
huumaava tuoksu täyttäisi maailman. Raili hymyili.
Samassa suljettujen
silmäluomien läpi näkyi voimakas välähdys. Maa tuntui
heilahtavan, iholla tuntui humahdus. Raili avasi nopeasti silmänsä.
Mitä tapahtui? Oliko se elosalama?
Heinäkuinen maailma
ympärillä näytti aivan samalta kuin äskenkin. Raili katseli
kummissaan ympärilleen. Mitään outoa ei näkynyt, niitty niiaili
yhtä rauhallisesti kuin äskenkin. Elosalama se varmaankin oli...
Reinon taivaalle tähyävät kasvot näkyivät keittiön ikkunassa,
oli näköjään eskortin kanssa kiireet yhtäkkiä hellittäneet.
Raili rypisti kulmiaan,
nosti sitten suojalasit silmilleen ja asetti kuulosuojaimet
paikalleen. Mielessä käväisi viimeisin käynti rautakaupassa.
Tarkoitus oli silloin ostaa turvakengät, mutta olivat unohtuneet
siinä hötäkässä, kun Raili oli löytänyt ne ihanat isot
ulkoruukut puutarhaan sen vanhan kelokannon molemmin puolin. Noh,
pitää muistaa hankkia kengät ensi kesälle. Parempi vara kuin
vahinko.
Siimaleikkuri räsähti
käyntiin kevyesti kuten aina. Reino ei ehkä suostunut osallistumaan
niityn hoitamiseen, mutta piti kuitenkin huolen siitä, että
välineet olivat kunnossa. Täytyy ottaa puheeksi se hallin
rakentaminen sinne autotallin taakse metsän reunaan. Josko tuo
sitten leppyisi ja suhtautuisi myötämielisemmin tähän
niittyynkin..?
Raili alkoi edetä niityn
reunaa eteenpäin. Askel oli rauhallinen ja leikkurin heiluriliike
tasainen ja varma. Siimaaminen oli ihan mukavaa ja rauhoittavaa
puuhaa, kun olosuhteet olivat sopivat. Oli tyydyttävää katsella,
kun työ eteni ja niittykukat ja heinät lakosivat nöyrästi maahan.
Raili näki jo sielunsa
silmin kuinka kypsät siemenet* varisivat maahan ja kuinka lähestyvä
sade painaisi ne syvemmälle korsien väleihin, turvaan tuulelta.
Ensi kesänä niitty olisi vielä kauniimpi kuin tänä vuonna,
täynnä unikkoa ja ruiskukkaa ja huojuvia kesäheiniä. Nenään
nousi katkeilevien heinien voimakas elävä tuoksu. Raili hymyili
itsekseen.
Kaikki tapahtui niin äkkiä
ettei Raililla myöhemmin ollut selvää muistikuvaa asiasta.
Siimaleikkurin tärähdys ja inhottava surahtava ja kirskahtava ääni.
Kova kolahdus jalassa, kuin pesäpallomailalla olisi humautettu.
Valonvälähdyksiä silmissä ja sitten Raili oli tajunnut makaavansa
maassa.
Lantiossa tuntuva
jomottava kipu levisi alaspäin kohti nilkkaa voimistuen samalla
lähes sietämättömäksi. Raili tunsi olevansa tokkurassa, kuin
huumaantunut, mutta pystyi silti kohottamaan päätään ja katsomaan
alaspäin, kohti jalkojaan. Vasen sääri oli jotenkin väärin,
vinossa kulmassa, verinen.
Railin silmissä alkoi
hämärtää. Jostain kaukaa kaukaa kuului Reinon hätääntynyt
ääni. ”Raili! Raili!!”
*****
Kumma Juttu... Mitä ihmettä Railille tapahtui?
Iskikö elosalama?
Lukija, tiedätkö kuinka
Juttu jatkuu? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan
saadaanko Juttuun jotain tolkkua.
Juttu jatkuu keskiviikkona
27.9.
Kampiakseli - osa 2
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Kampiakseli - osa 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti