Terveyskeskuksen kirkkaat
kattovalot koskivat silmiin. Raili makasi rautasängyssä käytävällä
ja yritti siristelemällä suojata silmiään. Sulkea hän ei silmiä
halunnut, koko käytävä alkoi silloin heilua ja kuvotus peitti
alleen jalassa tuntuvan jomottavan kivun.
Suu tuntui kuivalta, mutta
juotavaa ei oltu annettu. Shokki, sanoivat, ei saa juoda mitään.
Olivat sentään antaneet jotain kipuun, mutta vain vähän,
ensiavuksi. Pää tuntui sumealta ja raskaalta, vain kipu oli
todellista.
”Ootko hereillä? Miltä
tuntuu?” Reinon ääni kuulosti huolestuneelta ja kireältä,
yritti kuiskata jottei häiritsisi.
”Juu, tässä ollaan.”
Raili käänsi hieman päätään ja yritti hymyillä. Reinon kasvot
olivat kalpeat ja ryppyiset, pelästys näkyi niillä yhä.
Railin muistikuvat olivat
hatarat. Ensin se kauhea kipu, sitten hämärä mielikuva heinien
huojumisesta näkökentän laidalla ja Reinon kaukaa kuuluva
hätääntynyt ääni. Sitten sireeni jostain kaukaa. Lisää kipua,
kun jalkaa liikutettiin ja sitten ambulanssissa Reinon pelästynyt
naama häälymässä yläpuolella.
”Yritä kestää, pääset
kohta lääkäriin. Kyllä tuosta vielä jalka tulee.” Reinon
kylmän ja nahkean käden kosketus Railin kuumassa ja kuivassa
kädessä tuntui yllättävän hyvältä. Raili hymyili uudelleen.
”Mitä tapahtui? Siellä
niityllä... Hajosiko siimaleikkuri?”
”Siima tarttui maan alta
pilkistäneeseen kampiakseliin.”
”Kampiakseliin?”
”Niin, se on semmoinen
auton moottorin osa, et sinä sitä tiedä.”
Auton moottorin osa...
”Miten niin auton
moottorin osa? Mistä se sinne oli tullut?”
Reino irrotti otteensa
Railin kädestä ja kaiveli tohkeissaan kännykkää taskusta.
”Kato, otin siitä
kuvan.”
Raili erotti pienellä
ruudulla vänkkyräisen kiiltävän metalliesineen niittyheinien
joukossa.
”Siima nykäisi sen irti
maasta ja se kolautti sua sääreen*. Ei sentään onneksi siima
osunut, tuo kampiakseli vaan.”
Railista kuva näytti
jotenkin oudolta. Esineen muotoa oli vaikea erottaa, mutta se johtui
varmaan kivusta ja kipulääkkeistä. Raili sulki silmänsä ja
odotti alkaisiko käytävä heilua.
"Onpa kirkas esine. Ei
uskoisi, että se on auton moottorista.”
”Niin...” Seurasi
pitkä hämmentynyt hiljaisuus, kun Reino mietti asiaa.
”Tuo on muuten totta. Se
näyttää ihan upouudelta, suoraan tehtaasta tulleelta. Onpa kumma,
luulisi että näkyis edes vähän ruostetta, kun se on maannut
siellä niityllä osittain maan alle hautautuneena...”
Raili avasi silmänsä ja
näki Reinon rypistävän kulmiaan mietteliäänä.
”Ei se siellä ainakaan
viime kesänä ollut, olisinhan minä muuten törmännyt siihen jo
silloin. On varmaan tullut sinne talven aikana.”
Raili avasi silmänsä nyt
aivan ammolleen. Mutta hetkinen... Aivan uusi moottorin osa heidän
kukkaniityllään. Mistä se oli sinne tullut? Lähistöllä ei ollut
naapureita jotka olisivat voineet heittää sen niitylle. Sitä paitsi
miksi kukaan nakkaisi pois aivan tuliterän osan?
Railin sänky tuntui heilahtavan ja käytävä leimahti silmänräpäyksen ajaksi täyteen valkoista valoa. Raili sulki kiireesti silmänsä, suljettujen luomien sisäpinnalla näkyi käytävän kattolamppujen hehkuvat kuvajaiset. Nuo loisteputket pitäisi kieltää lailla!
”Ei sitä sinne kukaan heittänyt ole.”
Railin sänky tuntui heilahtavan ja käytävä leimahti silmänräpäyksen ajaksi täyteen valkoista valoa. Raili sulki kiireesti silmänsä, suljettujen luomien sisäpinnalla näkyi käytävän kattolamppujen hehkuvat kuvajaiset. Nuo loisteputket pitäisi kieltää lailla!
”Ei sitä sinne kukaan heittänyt ole.”
Raili ja Reino hätkähtivät
molemmat, kun kuulivat ohuen hieman värisevän äänen aivan
vierestään. Railin sängyn viereen käytävälle oli ilmestynyt
pieni käppyräinen mummeli rollaattorinsa kanssa. Mummeli katseli
Railia suoraan silmiin, hänen katseensa oli kirkas ja pistävä.
Tämä mummeli ei ollut vanhuudenhöperö.
”Anteeksi mitä?”
”Ei se oikeasti ole
siellä. Odotappa vaan, kohta se on jotain ihan muuta. Niin siinä
aina käy, ei ne koskaan kestä kovin kauaa.”
Mummeli hymyili
ystävällisesti ja jatkoi köpöttelyään käytävää pitkin
poispäin.
Raili tuijotti sanattomana
mummelin hitaasti loittonevaa köyryä selkää. Siis mikä ei ole
oikeasti missä? Mitä ihmettä mummeli höpötti?
”Mitähän se tuo
mummeli tuolla tarkoitti...”
”No mukavahan se on
toivottaa vieraalle pikaista paranemista. Ystävällinen mummo.”
Railin niskakarvat
nousivat hitaasti pystyyn. Nyt ei kaikki ollut ihan kohdallaan...
”Näytäppä vielä sitä
kampiakselia.”
”Kampiakselia?”
”Niin, sitä mikä
siellä niityllä oli.”
Reino tuijotti Railia sen
näköisenä, kuin Raili olisi yhtäkkiä alkanut puhumaan kiinaa.
”No justiinsahan sinä
näytit sen kuvan sieltä kännykästä.”
”Jaa niin se
kurkkupurkki? No tässä. Vaikka ihan tavallinen ruostunut
metallipurkki se on, ruosteinen ja multainen.”
Nyt oli Railin vuoro
tuijottaa Reinoa. Reino ojensi kännykkäänsä ja Raili näki
kännykän ruudulla vanhan ruosteisen kurkkupurkin niittyheinien
joukossa.
”Oli vain onni
onnettomuudessa ettei tuo terävä purkinkansi osunut sun jalkaan.
Olis voinut koko jalka leikkautua irti...”
”Jaha, lähdetäänpä
sitten lääkärin juttusille. Kohta se olo helpottaa.”
Sängyn jalkopäähän
ilmestynyt hoitaja hymyili ystävällisesti*.
*****
Kumma Juttu... Siis oliko se kampiakseli vai
kurkkupurkki? Ja mitä mummeli tiesi asiasta..?
Lukija, tiedätkö mitä
ihmettä tässä on meneillään? Kirjoita oma ehdotuksesi
kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.
Juttu jatkuu perjantaina
29.9.
Kampiakseli - osa 3
Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.
Kampiakseli - osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti