7.Juttu – Paraabeli, piano ja polyyppi – osa 3

Jaana istui mökin portailla. Polvet oli nostettu tiukasti rintaa vasten ja poski nojasi polveen. Ajatukset surisivat ja törmäilivät päässä niin vinhaa vauhtia, ettei niistä tahtonut saada selvää.

Topi oli koko päivän ollut pirteä ja iloinen, aivan oma itsensä. Oli tosin sanonut, että päätä välillä jomotti, mutta että se ilmeisesti johtui huonossa asennossa nukkumisessa. Hartiat jumissa, siihen auttaisi halonhakkuu.

Halkokirveen tasainen jymähtely oli kaikunut ilmassa jo melkein tunnin. Jaana vilkaisi pihan toisella puolella halkoliiterin edessä uurastavaa Topia. Pojan liikkeet olivat rennot ja sulavat, aivan kuin kaupunkilaispoika olisi ikänsä käsitellyt kirvestä.

Jaana käänsi katseensa järvelle. Tuttu kaunis maisema ei tällä kertaa rauhoittanut mieltä. Jaana ei saanut karistettua yltään vaaran tunnetta. Kaikki tuntui olevan jotenkin väärin, jotenkin vinksallaan. Kaikki tuttu tuntui epätodelliselta.

”Hei kato Jaana, mä teen sulle paraabeleita!”
Jaana hätkähti ja nosti päänsä. Topi oli ottanut mukaansa sylyksellisen halkoja ja heitteli niitä nyt pihan yli komeassa kaaressa.
”Mitä? Mitä sä sanoit, miten niin paraabeleita?”

Topi piteli halkoa kädessään ja nauroi.
”No joo joo, paraabeleita. Kato vaikka, paraabeli suhteessa tohon lipputankoon.”
Topi heitti jälleen halon lipputangon editse.

Jaana katseli halon korkeaa lentokaarta. Totta tosiaan, täydellisen symmetrinen kaari taustalla seisovaa lipputankoa vasten katsottuna. Sitten lensi seuraava halko, ja kaari oli tismalleen sama. Jaanan leuka loksahti. Eihän tuo voinut olla totta...

”Siis... Ethän sä eilen edes tienny mikä paraabeli on!”
Topi keskeytti uuden heiton ja katsoi Jaanaa tuttu hämmentynyt ilme kasvoillaan.
”Miten niin en? Sehän on toisen asteen polynomifunktion kuvaaja, kaikkihan sen tietää.”

*****

”Äiti, muistatko onko sua koskaan polttanu polyyppi täällä mökillä?”
Kännykän toisessa päässä vallitsi hiljaisuus.
”Polyyppi? Siis mitä tarkotat..?”

”No niin, kun eilen Topia poltti polyyppi kun me oltiin laiturilla. Sillä oli tosi kova kuume yöllä.”
”Ohhoh... Onko se nyt kunnossa? Onko kuume laskenut? Miten sä hoidit sitä polttokohtaa?”

Äiti, tyypillinen lääkäri.
”No huuhdoin kylmällä vedellä ja laitoin kylmäsalvaa.”
”Hyvä, se on hyvä. Kylmä helpottaa sitä poltetta. Muistatko silloin Madeiralla kun oltiin rannalla ja se yks mies löysi sen meduusan?”

”Joo joo äiti, muistan.”
Jaanaa alkoi hermostuttaa. Miksi äiti yritti vaihtaa puheenaihetta?
”Mutta onko sua koskaan polttanu polyyppi? Täällä mökillä siis?”
Jälleen hiljaisuus.

”No joo, saattaa olla että silloin ihan alkuvaiheessa, sillon kun me alettiin seurustella sun isän kanssa.”
”Seurasko siitä mitään? Jälkitauteja tai muuta?”
”Ei toki, se polte meni ohi sen yön aikana. Niin, tosin...”

Jaana terästi kuuloaan.
”Tosin mitä..?”
”Niin, tosin jäihän siitä ne arvet tuohon reiteen. Ne valkoiset pisteet, oothan sinäkin ne nähny, montakin kertaa.”

”Ai ne on siitä polyypista? Niin kun Eki-sedälläkin...”
Jaana vajosi mietteisiinsä kuunnellen samalla hajamielisesti äitinsä tasaista ääntä. Jokin mitä äiti sanoi kiinnitti hänen huomionsa.
”Mitä? Mitä sä just sanoit opinnoista?”

”Niin sitä vain sanoin, että olin sillon vielä lähihoitajaopiskelija, mutta päätin sitten loppukesästä hakea lääkikseen*. Siitä mä sen kesän muistankin, oli vähän niin kuin vedenjakaja mun elämässä.”

”Pääsitkö sä sinne helposti sisään, lääkikseen?”
”Joo, yllättävän helposti vaikken mä ollut koulussa ollut mitenkään hyvä. Ne pääsykokeet tuntu jotenkin aika helpoilta. Olin varmaan lukenu pääsykoekirjat tosi hyvin.”

Jaanan päässä humahti. Yhtäkkiä häntä kylmäsi.

*****

”Mitäs sun äitille kuulu?”
Jaana pureskeli poskeaan, ei hetkeen ymmärtänyt mitä Topi oli kysynyt.
”Ihan hyvää sille, töissä oli niin kun aina.”

Jaana vilkaisi Topia terävästi.
”Kerroin sille siitä eilisestä polyypista ja siitä kuumeesta. Se käski kysyä miten sä nyt voit...”

Topi näytti jälleen hämmentyneeltä.
”Jaa, ihan hyvinhän mä voin. Elämäni kunnossa.”
Topi virnisti ja vinkkasi silmää.

”Hei lähetäänkö uimaan*? Mä oon ihan hikinen tosta paraabelinhakkuusta...”
Vitsilleen hekotellen Topi lähti suunnistamaan kohti järvenrantaa.
”Ja sen jälkeen mä haluaisin kokeilla sitä Beethovenin cis-molli sonaattia. Nuotit näytti aika helpoilta.”

Jaana nousi puutarhatuolista ja seurasi Topia. Askel tuntui raskaalta, hän ei jostain syystä olisi halunnut veteen.

*****

Kumma Juttu... Mikä asustaa mökkijärvessä? Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun voittajasanoihin.

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu Jatkuu ja Loru Loppuu? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saammeko polyypin arvoitukselle ratkaisun.

Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 2.12.

*****

Uusi Kolme Sanaa-kilpailu alkaa maanantaina 27.11., tervetuloa silloin mukaan keksimään Jututtajan Päälle kimurantteja sanoja!

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Paraabeli, piano ja polyyppi - Lorun Loppu
Tekijä klo 2 kommenttia:

7.Juttu – Paraabeli, piano ja polyyppi – osa 2

”Au au auuuu, polttaa ihan hulluna!”
Jaana ei irrottanut katsettaan Topin jalasta, puristi vain jalkaterää tiukemmin ja jatkoi salvan levittämistä.
”Joo joo, varmaan polttaa. Malta ny hetki, kyllä se helpottaa kun salva alkaa vaikuttaa. Ei mee enää kauaa...”

Topi nyyhkäisi ja puri hampaansa tiukemmin yhteen. Kyyneleet valuivat silmistä, kipu tuntui nyt polvessa asti.
”Mikä helvetin torakka tuon on voinu tehdä?!”
”Jaa-a, on varmaan joku polyyppi.”

Topi hiljeni hetkeksi hämmentynyt ilme kasvoillaan. Sitten hän hieraisi nenäänsä.
”Ei kun sehän leikattiin jo pari vuotta sitten. Ja miten se ny nenästä olis tuonne nilkkaan asti vaeltanu?”

Jaana suoristi selkänsä, salva oli levitetty. Hän katsoi hieman yllättyneenä Topin punoittaviin ja hikisiin kasvoihin.
”Ai sulla oli polyyppi nenässä? Ei en mä sellasta polyyppia tarkottanu, vaan sellasta eliötä joka asuu vedessä.”

Topin ilme oli neuvoton.
”Vedessä? Miten niin asuu vedessä?”
”Niin siis sellanen polttiaiseläin. Sellanen ku meduusa, tai niinku merivuokko.”

Topin kasvot silisivät, silmät suurentuivat. 
”Meduusa? Siis semmonen millä on käärmeitä päässä? Miten teillä semmonen voi olla tossa järvessä? Mä luulin että se oli vaan joku vanha satu, Roomasta tai jostain idästä.”

Jaana hymyili ja silitti Topin poskea.
”Joo, aattelet nyt sitä kreikkalaista hirviötä jonka Perseus tappo. Tosin musta se tarina on kyllä aika epäreilu sen Medusan kannalta... Mutta ainahan ne on naiset jotka joutuu vaikeuksiin, kun seksistä on kyse.”

Topin leuka loksahti auki.
”Perse..? Tappo minkä? Mitä tekemistä tällä on seksin kanssa?”
Jaana nauroi ja pörrötti Topin jo valmiiksi pystyssä sojottavia hiuksia.
”Ei mitään, unoha se taru. Tässä on nyt kyse ihan vaan polyyppieliöstä joka asuu vedessä ja on hipassu sun nilkkaa.”

”No saakeli, mä jo ehdin hätääntyä että tää onkin joku sukupuolitauti...”
Jaana nauroi uudelleen ja vakavoitui sitten mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Tää on muuten varmaan tapahtunu aieminkin... Mulla on sellanen muistikuva, että muakin olis polyyppi polttanu pikkusena.”

”Jaa. Pitäs varmaan sekottaa raidia tonne veteen ni jo kuolis ötökät.”
Topi roikotti päätään, häntä väsytti ja huimasi. Nilkan polte oli hellittänyt jomotukseksi, mutta se tuntui samalla leviävän yhä ylemmäs hänen elimistössään.

”Mulla on huono olo, taian mennä koisimaan.”
Jaana jäi katsomaan Topin perään, kun tämä huonekaluista tukea ottaen horjahteli makuualkoviin. 
”Tää on takuulla tapahtunu aiemminkin...”

*****

Jaana istui ikkunan ääressä ja katseli hämyistä kesäyötä*. Oli hiljaista ja rauhallista, vain hennon tuulenvireen heiluttelemat haavanlehdet toivat liikettä öiseen maisemaan. Mökissä kuului vanhan kaappikellon raksahtelu, ääni jonka Jaana oli aina yhdistänyt turvallisuuteen ja pysyvyyteen.

Seesteisestä ympäristöstä huolimatta Jaana tunsi olevansa hermostunut. Äskeinen puhelu isälle pyöri mielessä ja nosti mieleen vanhoja muistikuvia menneistä mökkikesistä. Jaana oli muistanut oikein: sekä häntä että isoveljeä oli polyyppi polttanut lapsena.

Asia ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta Jaana ei silti saanut sitä mielestään. Isä oli sanonut, että myös hänelle itselleen ja hänen tietääkseen kaikille muillekin sukulaisille oli käynyt samoin. Polyypin kosketus oli kuin koko suvulle yhteinen initiaatioriitti.

Järveä ei oltu koskaan tutkittu eikä kukaan osannut sanoa millainen polyyppi oli kyseessä. Ja miksi olisikaan tutkittu, eihän kehenkään ollut koskaan sattunut sen pahemmin. Pieni polte kosketuskohdassa oli toki ikävä, mutta se meni ohi eikä jättänyt edes jälkiä.

Paitsi Eki-setään. Häntä oli polyyppi polttanut sinä kesänä, kun hän oli alkanut heilastella Kaija-tädin kanssa. Jaanan isän sisko Kaija oli tuonut Ekin vanhempiensa luo näytille, mutta sulhasehdokas oli viettänyt yön kovan kuumeen kourissa aitassa ja vaikuttanut seuraavanakin päivänä hieman sekavalta.

Eki-sedällä oli tapahtumasta himmeät arvet sääressä, heti polvitaipeen alapuolella. Jaana muisti nähneensä ne monta kertaa saunassa. Eki-setä kutsui niitä polttomerkiksi, eikä hän ehkä kovin kaukana totuudesta ollutkaan.

Jaana ei ymmärtänyt, miksi tämä kaikki nyt tulvi hänen mieleensä. Ei polyyppi ollut vaarallinen, ikävä vain. Miksi hänestä tuntui, ettei kaikki ollut kohdallaan, että tässä oli jotain vaarallista, jotain vikaa..? Jaana sulki silmänsä ja hieroi ohimoitaan. Hän oli vain väsynyt. Niin se oli.

Makuualkovista kuului ynähdys, kuin pelokas valitus. Jaana ponnahti jaloilleen ja kiiruhti sängyn luo. Topi makasi velttona selällään, peitteet oli potkittu myttyyn sängyn jalkopäähän ja koko valkoinen vartalo tärisi.

Topi käänteli päätään tyynyllä ja valitti. Hervottomat kädet nousivat täristen pystyyn, kuin estämään päälle tulevaa näkymätöntä hyökkääjää. Jaana pelästyi, Topi oli huonossa kunnossa! Jaana nousi sänkyyn ja konttasi Topin viereen, asetti varovasti kätensä kiiltelevälle otsalle.

Topi raotti silmiään ja henkäisi.
”Tuntuu hyvältä... Viileältä... Älä anna niiden tulla!”
Jaanan kurkkua kuristi. 
”Ei hätää, sulla on vain vähän kuumetta. Nuku rauhassa, mä olen tässä ihan vieressä. Mä pidän ne kyllä kaukana.”

Topi sulki silmänsä ja rauhoittui. Hengitys syveni ja tasaantui, uni vei voiton. Jaana suoristi myttääntyneen peiton Topin päälle ja asettui makuulle. Hän silitteli kevyesti Topin otsaa ja poskia, iho tuntui tulikuumalta. Jos ei tämä kuume aamuun mennessä laske, pitää soittaa uudestaan isälle.

*****

Syvän unen läpi kuului kevyttä musiikkia. Kappale oli tuttu, Jaana oli itsekin soittanut sitä nuorempana. Maailman aliarvostetuin klassinen teos Für Elise, Beethovenin rakkaudentunnustus. Jaanan suupielet värähtivät, hän yritti herätä. Ihanaa, Eliseä ei usein kuullut radiosta.

Jaana raotti silmiään ja yritti hahmottaa ympäristöään. Jokin musiikkikappaleessa häiritsi... Pelkästään pianolla soitettu kappale kuulosti epävireiseltä. Jaanan silmät rävähtivät ammolleen. Hän oli mökillä Topin kanssa. Mökillä ei ollut radiota. Mutta piano oli...

Jaana pongahti istumaan makuualkovin sängyssä ja katsoi huoneen toisella puolella pianon ääressä istuvaa Topia. Topin paljas selkä keinahteli hitaasti kauniin melodian tahdissa, sormet kiisivät kevyesti koskettimilla. Vuoripuromainen musiikki solisi huoneessa.

Jaana nousi kömpelösti irrottamatta silmiään Topista. Topi käänsi hieman päätään ja hymyili.
”Huomenta unikeko. Keittokomerossa on kahvia ja ruokapöydällä voileipätarpeet. Keitin muniakin leivän päälle.”

Jaana käveli hitaasti Topin luo, kosketti varovasti Topin olkapäätä. Iho oli viileä, kuume oli laskenut.
”En mä tiennytkään, että sä osaat soittaa pianoa.”
”En mä osaakaan, kuhan pelleilen. Löysin tän nuotin tuolta nuottilaatikosta, aattelin kokeilla.”

Kappale loppui ja Topi kääntyi jakkaralla kasvoikkain Jaanan kanssa. Silmät olivat kirkkaat, silmäkulmat rennot ja sileät ja huulilla tuttu hyväntahtoinen hymy.
”Hauska kipale. Mennäänkö syömään?”

*****

Kumma Juttu... Onko kreikkalainen taruhirviö asettunut asumaan pirkanmaalaiseen järveen? Tämänkertainen Juttu perustuu Kolme Sanaa-kilpailun voittajasanoihin.

Lukija, tiedätkö kuinka Topi on oppinut soittamaan? Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Juttu jatkuu perjantaina 24.11.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Paraabeli, piano ja polyyppi - osa 3
Tekijä klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)