Pirittan sydäntä särkee... Ilkeä
hovimestari on nostanut nukkuvan kissaperheen koriin ja jättänyt
heidät talliin, kauas kotoa. Kyyneleet valuvat nyt vuolaasti, Ikävä
ja suru saa naisen vääntelehtimään. Olisipa tämä päivä jo
ohi, olisipa jo huominen!
Ovikello soi. Piritta hätkähtää,
haukkoo henkeään. Silmät etsiytyvät olohuoneen nurkassa
raksuttavaan kaappikelloon. Kuka on hänen ovellaan keskellä yötä?
Kello on kohta kaksitoista eikä Pirittalla ole ystäviä jotka vain
ilmestyvät ovelle mitään ilmoittamatta.
Piritta pyyhkii nopeasti kosteat
silmänsä ja kaivautuu viltin alta jaloilleen. Yöllinen vieras ei
voi tietää mitään hyvää... Pitäisikö vain olla hiljaa, ehkä
vieras lähtee pois? Elokuvan äänten hiljennyttyä hiljaisuus
tuntuu painostavalta.
Kuin tahtomattaan Piritta kävelee
ovelle. Hän pysähtyy kuuntelemaan, mutta hiljaisuus jatkuu. Vai
kuuluuko käytävästä liikettä? Hengitystä..? Varovasti Piritta
avaa välioven ja kurkistaa ovisilmästä käytävään. Mustaa.
Käytävän valot ovat sammuneet.
Piritta pidättää hengitystään,
käsi siirtyy ulko-oven lukolle. Hänen on pakko kurkistaa, varmistaa
ettei käytävässä vaani ketään. Lukko kääntyy hitaasti auki ja
ovi raottuu. Piritta pitää toisella kädellään kiinni
ovenkahvasta, valmiina vetämään oven kiinni, valmiina huutamaan.
Olohuoneen himmeä valo luo hitaasti
kasvavan valokiilan käytävään. Ei ketään. Käytävä on tyhjä,
ei ketään missään. Piritta huokaisee syvään, hän ei ollut
huomannut pidättäneensä henkeään. Jostain Pirittan jaloista
kuuluu heikko ääni, vaimea ynähdys.
Lattialla oven vieressä on laakea kori
jossa makaa neljä kissaa syvässä unessa. Yksi kissoista on
täysikasvuinen, muut kolme pentuja. Piritta jähmettyy paikoilleen.
Herttuatar on palannut kotiin.
*****
Piritta istuu eläinsairaala Aistin
odotushuoneessa ja katselee viereisellä tuolilla korissa nukkuvaa
kissaperhettä. Kissat eivät ole heränneet koko aikana, eivät edes
yöbussin takapenkin humalaiset örisijät olleet häirinneet heidän
syvää untaan.
Piritta ojentaa varovasti kätensä ja
silittää emokissan kiiltävää kylkeä. Kissa on lämmin ja
pehmoinen, kylki nousee ja laskee tasaisesti hengityksen tahdissa.
Piritta tuntee sydämen tykytyksen kämmentään vasten, silmät
täyttyvät kyynelistä.
Herttuatar on aivan saman näköinen
kuin lähtiessään. Kissaa tutkiessaan Piritta oli nostanut hänen
päätään nähdäkseen kasvot. Otsan himmeä valkoinen laikku oli
edelleen siinä, vasemman korvan juuressa, kuin hämmästyksestä
kohollaan oleva kulmakarva.
Tasaisen vaaleanharmaan kissan
kippuralla olevassa etutassussa näkyy tuttu varpaat juuri ja juuri
peittävä valkoinen sukka. Piritta oli aina ajatellut, että
kaikkien neljän tassun valkoiset varpaat olivat ohuesta valkoisesta
langasta virkatut pitsisukat.
Piritta hymyilee. Hienot naiset
peittävät varpaansa, myös kotioloissa. Ja Herttuatar on totta
tosiaan Hieno Nainen, varsinainen leidi. Mutta miksi Herttuatar oli
lähtenyt synnyttämään pentunsa johonkin muualle? Eikö hän ollut
tiennyt, että Piritta olisi halunnut auttaa?
”Kuusela!”
Piritta hätkähtää. Lopultakin on
heidän vuoronsa! Varovasti Piritta nostaa korin kallisarvoisine
lasteineen ja kävelee lääkärin vastaanottohuoneeseen.
*****
Kumma Juttu... Onko tämä tosiaankin
Herttuatar? 32 vuoden jälkeen..? Juttu perustuu tällä
kertaa Kolme Sanaa-kilpailun satoon.
Lukija, tiedätkö kuinka Juttu jatkuu?
Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä seuraavaksi
tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti