Kiitos sanoista Jonna!
Piritta istuu sohvalla jalat kippurassa
rintaa vasten. Pehmeä viltti lämmittää mukavasti pyöreää
vartaloa ja antaa samalla lohtua. Kyyneleet valuvat pitkin kalpeita
poskia, pyörähtävät nenänpielestä ylähuulelle, kutittavat
mennessään.
Piritta kurkottaa kätensä kohti
nessupakettia ja niiskaisee. Miksi hänen täytyy aina kiusata
itseään? Eikö olisi jo aika unohtaa?
TV-ruudulla välähtelevät värikkäät
kuvat valaisevat hämärän huoneen. Luihun näköinen hovimestari
Edgar tarjoaa huumaavaa maitoa avuttomille kissoille ja tapansa
mukaan Pirittan sydäntä kouraisee.
”Älkää juoko sitä! Ettekö
huomaa, että sillä on pahat mielessä?”
Piritta kyllä tietää kuinka tässä
käy. Disneyn Aristokatit on hänen rakkain elokuvansa, hän on
katsonut sen kerran vuodessa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kerran
vuodessa, aina tänä samana päivänä.
Piirroskissat lipittävät pahaa
aavistamatta maitoa tarjotulta lautaselta ja Pirittan on pakko sulkea
silmänsä. Kolmekymmentä vuotta... Enemmänkin, Herttuatar katosi
vuonna 1986. 32 vuotta ikävää, painajaisia ja ahdistusta.
*****
Se oli ollut mukava
joululoma. Piritta oli saanut joululahjaksi Aristokatit-videon ja oli perheen ivailusta huolimatta katsonut sen uudestaan ja uudestaan.
Äiti oli yrittänyt muistutella lähestyvästä kevätlukukaudesta
ja kirjoituksista, mutta Piritta ei ollut lotkauttanut korvaansakaan.
Hän oli käpertynyt
sohvalle viltin alle, villasukat jalassa ja Herttuatar kehräämässä
vatsan päällä. Sohvapöydällä käden ulottuvilla oli
lautasellinen piparkakkuja ja iso lasillinen maitoa. Pipareiden
päälle oli ennen paistamista laitettu ohut tähden muotoinen siivu
sinihomejuustoa.
Tätä erityistä
jouluherkkua mutustellessa Piritta ja Herttuatar olivat katselleet
piirroskissojen selviytymistarinaa ja joka kerta Piritta oli tuntenut
sydämensä pakahtuvan, kun hovimestari lähestyi kissoja
maitolautanen kädessään.
Piritta oli rakastanut
kissaansa hurjalla kiihkolla. Kukaan ei tekisi pahaa hänen
Herttuattarelleen! Kissan tasainen hyrinä oli rauhoittanut videota
katselevaa liikutuksesta tärisevää hentoa tyttöä ja elokuvan
onnellinen loppu oli tuntunut aina yhtä suurelta helpotukselta. Ja
sitten serkut olivat tulleet kylään.
Riehakas Annukka ja vaisu
ja kyräilevä Lasse olivat kaksoset, kuin toistensa kopiot mutta
luonteiltaan vastakkaiset. Annukka oli kyllä mukava, mutta Pirittaa
ei miellyttänyt serkun levottomuus ja rämäpäisyys.
Lassesta Piritta olisi
pitänyt enemmän, mutta juroon poikaan ei tahtonut saada yhteyttä.
Tänä uuden vuoden ensimmäisenä päivänä serkkujen saapuminen
oli tuntunut tavanomaistakin häiritsevämmältä; Piritta olisi
halunnut rauhassa uppoutua Aristokattien maailmaan.
Herttuatar ei pitänyt
kaksosista. Annukkaa hän juuri ja juuri sieti, mutta Lasse ei
päässyt kissaa lähellekään, ei vaikka kuinka maanitteli. Annukka
tiesi hyvin kuinka rakas Herttuatar oli Pirittalle ja härnäsi
serkkuaan sydämensä kyllyydestä.
”Onpas siitä tullu
lihava! Kato nyt miten sen vatta pömpöttää... Pitäiskö sun
laittaa se laihdutuskuurille?”
Piritta lankesi aina
serkun asettamaan ansaan ja tulistui.
”Se on HÄN eikä se!
Eikä se ole lihava! Tai siis hän... Ei Herttuatar ole lihava, itte
olet!”
Annukka oli aina ollut
sellainen: kiusantekijä, riidankylväjä, rauhanrikkoja. Annukka sai
aina Pirittan käyttäytymään lapsellisesti ja se raivostutti
Pirittaa entistä enemmän. On vaikeaa hillitä itseään, kun näkee
punaista...
Ja sitten, vuoden
kolmantena päivänä, Herttuatar oli kadonnut. Piritta oli laskenut
hänet ulos aamupyrähdykselle kuten aina, mutta tällä kertaa kissa
ei palannutkaan ikkunan taakse naukumaan aamiaistaan.
Puoliltapäivin Piritta
oli lähtenyt etsimään kissaansa, oli kiertänyt talon ja tontin,
oli huhuillut ja maanitellut. Aamulla oli satanut lunta joka oli
peittänyt kaikki jäljet eikä Pirittalla ollut aavistustakaan mihin
Herttuatar olisi saattanut lähteä.
Kotiin palttuaan Piritta
oli löytänyt keittiön nurkasta lautasen jolla oli vielä hieman
maitoa jäljellä. Kääntyessään hitaasti ympäri hän oli
kohdannut Annukan ivalliset silmät. Serkku seisoi keittiön ovella
kasvoillaan ilkeä virnistys.
Se oli viimeisten kertojen
päivä. Viimeinen päivä, kun hän näki rakkaan Herttuattarensa.
Viimeinen päivä, kun hän näki serkkunsa. Viimeinen päivä, kun
hän oli herännyt onnellisena.
*****
Kumma Juttu... Mihin
Herttuatar katosi? Oliko Annukalla tosiaankin sormensa pelissä..?
Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun satoon.
Lukija, tiedätkö kuinka
Juttu jatkuu? Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä
seuraavaksi tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti