1.Juttu - Ambulanssi - Lorun Loppu

LORUN LOPPU – kiitos ajatuksesta Anonyymi!

Telle astuu poliisilaitoksen ovesta kadulle ja vetää syvään henkeä. Kalvakas auringonvalo häikäisee silmiä, viileä tuulenvire tuntuu jääkylmältä hien kostuttamalla iholla. Miksei miehet koskaan voi tehdä niin kuin niiden pitäisi?!

Se oli aivan yksinkertainen suunnitelma. Petteri tuli rantaan juuri sopivalla hetkellä, juuri kun Juha oli vetänyt viimeisen henkäyksensä, aivan kuten Telle oli suunnitellut. Sitten paljon hysteeristä itkua, sekavaa sopertamista kuinka Juha oli taas uhannut tappaa, kuinka se oli ollut itsepuolustusta, vahinko, kuinka kaikki luulivat, että Juha oli mukava mies eikä kukaan nyt uskoisi Telleä. Ja Petteri lohdutti ja sanoi, että ei hätää, hän hoitaisi asian. Juuri niin kuin Telle oli suunnitellut.

Loppu olikin sitten ollut helppoa. Petteri jopa veti veitsen Juhan rinnasta jättäen siihen omat sormenjälkensä. Tämä oli ollut bonus, Tellen ei tarvinnut asetella veistä Petterin käteen hänen maatessaan Juhan ruumiin päällä. Pieni hymynkare värehtii Tellen suupielessä: kukapa olisi uskonut, että se vanha 'saippua sukassa'-kikka toimisi niin hyvin. Petteri oli lyyhistynyt ääntä päästämättä kasaan. Näyttämö oli valmis.

Sitten vain veitsi sormenjälkineen muovipussiin ja pois paikalta. Veitsen vieminen Juhan pukukaappiin oli ollut yhtä helppoa kuin ennenkin, olivat pelastuslaitoksella jo tottuneet siihen, että Telle toi Juhan eväät juuri niihin aikoihin. Veitsi ja eväät kaappiin ja kaikki oli valmista. Sitten vain odottelemaan, että ruumiit löytyisivät. Juuri niin kuin Telle oli suunnitellut.

Mutta sitten asiat olivatkin saaneet kumman käänteen. Pelastuslaitokselta tietenkin soitettiin, että Juha ei ollut tullut töihin. Mutta poliisista ei otettu yhteyttä löytyneestä avomiehestä. Telle odotteli seuraavaan päivään ja meni sitten tekemään Juhasta katoamisilmoituksen. Mutta kuinka oli mahdollista ettei ruumiita oltu löydetty? Ne olivat aivan näkyvillä siellä rantakivikolla. Olisiko eläimet voineet raahata ne veteen..?

Telle vilkaisee ympärilleen. Ilma on kaunis ja ihmiset kulkevat kadulla kiireettä, huolettomina. Telle tuntee uuden vilunväristyksen. Nyt hän tietää miksi ruumiita ei oltu löydetty. Petteri ei ollutkaan ollut kuollut vaikka Telle oli lyönyt niin kovaa kuin jaksoi ja vielä huolellisesti tarkistanut pulssin. Miten tämä oli mahdollista? Miksei miehet voi ikinä tehdä niin kuin niiden pitäisi?!

Ironisinta kaikessa oli se, että Juha todellakin oli ollut mukava mies. Mukava, leppoisa, turvallinen, huumorintajuinen, huolehtivainen. Elämä oli helppoa ja tasaista, kaikki oli kunnossa ja paikallaan. Mutta Telle ei halunnut helppoa ja tasaista. Telle halusi vauhtia ja draamaa ja juhlia ja kimallusta! Tasainen turvallinen arki tuntui ahdistavalta vankilalta ja Tellen oli yhä vaikeampi sietää tilannettaan.

Telle oli suunnitellut lähtöä jo kauan, kun Juha itse yllättäen tarjosi ratkaisun. ”Kulta, laitetaan mulle henkivakuutus isolla summalla, niin että jos mulle tapahtuu jotain, sulla ei ole hätää.” Sillä hetkellä Telle tiesi kuinka hän pääsisi tukalasta tilanteesta ja saisi vielä mukavan pesämunan tulevaa varten. Telle huolehti toki, että myös hänelle itselleen avattiin henkivakuutus. Telle ei ollut tyhmä eikä hän aikonut jäädä kiinni.

Todellinen onnenkantamoinen oli tavata Petteri. Kuinka sattuikaan, että baaritiskillä juuri Tellen viereen istui juuri tämä herkkäuskoinen maalaispoika juuri sillä hetkellä, kun Telle tarvitsi sopivan syntipukin. Ja kuinka sattuikaan, että Petteri oli niin saman näköinen kuin Juha... Ehkä poliisi ajattelisi teon syyksi identiteettivarkauden tai jotain muuta kummallista? Sen varalta Telle oli työntänyt Juhan lompakon Petterin takataskuun.

Petteri oli heti uskonut Tellen surullisen tarinan väkivaltaisesta narsistiavomiehestä ja muutaman kyynelten sävyttämän sänkyreissun jälkeen syntipukki oli kiltisti lieassa.

Ja nyt Petteri istuu poliisilaitoksella muistinsa menettäneenä eikä Juhan ruumista vieläkään ole löydetty. Kuinka kauan siinä menee ennen kuin kadonnut julistetaan kuolleeksi ja vakuutusrahat maksetaan? Seitsemän vuotta..? Ja entä jos Petterin muisti palautuu ja hän kertoo poliisille koko tarinan? Ei, Tellellä ei totisesti ollut aikaa odottaa! Juha pitää löytää nyt heti tai kaikki on hukassa.

Telle rypistää kulmiaan. Lähestyvän ambulanssin sireeni häiritsee keskittymistä... Siellä rannalla Petteri oli sanonut, että siinä lähellä oli paikka josta Juha ruumista ei koskaan löydettäisi eikä Tellen tarvitsisi enää pelätä kiinnijäämistä. Olisiko Petteri tokkurastaan huolimatta raahannut Juhan sinne*? Voisiko tilanteen vielä pelastaa?

Telle nostaa katseensa, ryhdistäytyy ja astuu suojatielle. Katseessa on terästä, askel määrätietoinen. Hän löytää Juhan vaikka henki menisi! Ambulanssin sireeni kuuluu aivan vierestä, jarrut kirskuvat ja auton torvi tööttää äkäisesti. Miksei miehet koskaan voi tehdä niin kuin niiden pitäisi?

SEN PITUINEN SE.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

1.Juttu - Ambulanssi - osa 3

”Jaaha, no onpa kumma juttu. Mutta eiköhän tämä tästä vielä selviä.”

Juha hengittää syvään, yrittää rauhoittua. Rautalan rauhallinen käytös ja melkein ystävällinen ääni tuntuvat hyvältä. Eiköhän tämä tästä vielä selviä...

”Odotappa tässä hetki, ota vaikka lasillinen vettä. Käyn tuolla toimiston puolella niin aletaan sitten selvittää asiaa ihan rauhassa.”

Rautala nousee ja poistuu huoneesta. Juha sulkee silmänsä, hengittää syvään. Käsien tärinä alkaa hellittää, sydämen syke hidastua. Mieleen hiipii helpotuksen tunne. Kyllä tämä tästä, poliisit auttaa. Selvitetään mitä on tapahtunut ja miksi muisti on mennyt. Sitten mennään lääkäriin ja sieltä saa lääkettä joka palauttaa muistin. Juha avaa silmänsä ja kurkottaa kätensä kohti vesikarahvia ja lasia. Vesi* on lämmintä, maistuu ummehtuneelta, on varmasti seissyt pöydällä jo kauan.

Aika kuluu ja Juha melkein torkahtaa. Helpotuksen tunne on saanut hänet nyt rentoutumaan ja unelias hyvänolon tunne on hiipinyt jäseniin. Ilmastointi hurisee tasaisesti. Kummallista ettei tässä huoneessa ole kelloa.

*****

Ovi aukeaa ja Rautala astuu huoneeseen. Hänen mukanaan saapuu nainen. Kaunis noin kolmikymppinen nainen tuijottaa Juhaa, otsaa raidoittavat huolirypyt ja huulet on puristettu tiukasti yhteen. Juha ryhdistäytyy, katsoo naista epävarmasti, yrittää hymyillä.

”Tämä mies sanoo olevansa sun kadonnut avomies Juha Tapani Virtanen. Mitäs sanot Telle, onko tämä Juha?”

Juhan silmät rävähtävät ammolleen. Avomies? Onko tämä minun avovaimo? Sydän alkaa jälleen jyskyttää rinnassa, henkeä ahdistaa.

Naisen silmät mittailevat Juhaa, tutkivat kasvoja. ”Eei... Tuo kyllä näyttää tosi paljon Juhalta, voisivat olla vaikka veljekset. Mutta ei tuo ole Juha. Juhalla on pyöreempi naama ja isommat silmät, ja silmät sillä oli... siis on kirkkaamman siniset, sellaset pistävät.” Telle siirtää katseensa Rautalaan. ”Ei tuo oo Juha. Näkönen kyllä, mutta ei ole Juha.”

Mies istuu jähmettyneenä tuolilla. Kylmä käsi puristaa sydäntä, on vaikea hengittää. Avuttoman kauhun vallassa mies katselee kuinka Rautala ottaa varovasti Telleä olkapäästä ja johdattaa tämän samalla lohdutellen ovelle. Ovi aukeaa, Telle poistuu ja Rautala kääntyy takaisin miestä kohti.

”No niin, aloitetaanpa alusta.” Rautala palaa pöydän luo ja istuutuu, tällä kertaa kaikkea muuta kuin leppoisana.

Rautala tuijottaa miestä pistävästi silmiin. ”Kaksi viikkoa sitten, kun Telle ilmoitti Virtasen kadonneeksi, Virtasen kaapistaan Pelastuslaitoksen pukuhuoneesta löytyi puukko. Puukossa oli kuivunutta verta ja sormenjäljet. Veri oli analyysin mukaan Virtasen, mutta sormenjäljet eivät. Tämän perusteella oletamme ettei Virtanen löydy enää hengissä.”

Mies tuijottaa kasvavan kauhun vallassa Rautalaa. Kylmä hiki nousee otsalle, vatsassa on ellottava tunne. Mies pelkää oksentavansa millä hetkellä hyvänsä.

Ovi aukeaa jälleen ja kaksi virkapukuista poliisia tulee huoneeseen. ”Nouseppa sitten niin otamme sinulta sormenjäljet. Sitten aloitetaan alusta ja saat mahdollisuuden vapaaehtoisesti kertoa kuinka kadonneen ja kuolleeksi oletetun miehen lompakko sattuu olemaan sinun hallussasi.”

Miehen silmiä kirvelee. Valkoisen huoneen valot tuntuvat yhtäkkiä liian kirkkailta. Ilmastoinnin humina tukkii korvat. Murhaaja. Murhaaja..?

*****

Kumma Juttu... Onko Juha Juha ja jos ei, niin missä Juha sitten on? Ja mitä ihmeen tekemistä ambulanssilla on koko asian kanssa?

Lukija, tiedätkö miten Juttu päättyy? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.

Jututtaja kirjoittaa ehdotustesi avulla Lorulle Lopun joka julkaistaan lauantaina 9.9.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Ambulanssi - Lorun Loppu