11.Juttu – Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto – osa 2

Pirittan sydäntä särkee... Ilkeä hovimestari on nostanut nukkuvan kissaperheen koriin ja jättänyt heidät talliin, kauas kotoa. Kyyneleet valuvat nyt vuolaasti, Ikävä ja suru saa naisen vääntelehtimään. Olisipa tämä päivä jo ohi, olisipa jo huominen!

Ovikello soi. Piritta hätkähtää, haukkoo henkeään. Silmät etsiytyvät olohuoneen nurkassa raksuttavaan kaappikelloon. Kuka on hänen ovellaan keskellä yötä? Kello on kohta kaksitoista eikä Pirittalla ole ystäviä jotka vain ilmestyvät ovelle mitään ilmoittamatta.

Piritta pyyhkii nopeasti kosteat silmänsä ja kaivautuu viltin alta jaloilleen. Yöllinen vieras ei voi tietää mitään hyvää... Pitäisikö vain olla hiljaa, ehkä vieras lähtee pois? Elokuvan äänten hiljennyttyä hiljaisuus tuntuu painostavalta.

Kuin tahtomattaan Piritta kävelee ovelle. Hän pysähtyy kuuntelemaan, mutta hiljaisuus jatkuu. Vai kuuluuko käytävästä liikettä? Hengitystä..? Varovasti Piritta avaa välioven ja kurkistaa ovisilmästä käytävään. Mustaa. Käytävän valot ovat sammuneet.

Piritta pidättää hengitystään, käsi siirtyy ulko-oven lukolle. Hänen on pakko kurkistaa, varmistaa ettei käytävässä vaani ketään. Lukko kääntyy hitaasti auki ja ovi raottuu. Piritta pitää toisella kädellään kiinni ovenkahvasta, valmiina vetämään oven kiinni, valmiina huutamaan.

Olohuoneen himmeä valo luo hitaasti kasvavan valokiilan käytävään. Ei ketään. Käytävä on tyhjä, ei ketään missään. Piritta huokaisee syvään, hän ei ollut huomannut pidättäneensä henkeään. Jostain Pirittan jaloista kuuluu heikko ääni, vaimea ynähdys.

Lattialla oven vieressä on laakea kori jossa makaa neljä kissaa syvässä unessa. Yksi kissoista on täysikasvuinen, muut kolme pentuja. Piritta jähmettyy paikoilleen. Herttuatar on palannut kotiin.

*****

Piritta istuu eläinsairaala Aistin odotushuoneessa ja katselee viereisellä tuolilla korissa nukkuvaa kissaperhettä. Kissat eivät ole heränneet koko aikana, eivät edes yöbussin takapenkin humalaiset örisijät olleet häirinneet heidän syvää untaan.

Piritta ojentaa varovasti kätensä ja silittää emokissan kiiltävää kylkeä. Kissa on lämmin ja pehmoinen, kylki nousee ja laskee tasaisesti hengityksen tahdissa. Piritta tuntee sydämen tykytyksen kämmentään vasten, silmät täyttyvät kyynelistä.

Herttuatar on aivan saman näköinen kuin lähtiessään. Kissaa tutkiessaan Piritta oli nostanut hänen päätään nähdäkseen kasvot. Otsan himmeä valkoinen laikku oli edelleen siinä, vasemman korvan juuressa, kuin hämmästyksestä kohollaan oleva kulmakarva.

Tasaisen vaaleanharmaan kissan kippuralla olevassa etutassussa näkyy tuttu varpaat juuri ja juuri peittävä valkoinen sukka. Piritta oli aina ajatellut, että kaikkien neljän tassun valkoiset varpaat olivat ohuesta valkoisesta langasta virkatut pitsisukat.

Piritta hymyilee. Hienot naiset peittävät varpaansa, myös kotioloissa. Ja Herttuatar on totta tosiaan Hieno Nainen, varsinainen leidi. Mutta miksi Herttuatar oli lähtenyt synnyttämään pentunsa johonkin muualle? Eikö hän ollut tiennyt, että Piritta olisi halunnut auttaa?

”Kuusela!”

Piritta hätkähtää. Lopultakin on heidän vuoronsa! Varovasti Piritta nostaa korin kallisarvoisine lasteineen ja kävelee lääkärin vastaanottohuoneeseen.

*****

Kumma Juttu... Onko tämä tosiaankin Herttuatar? 32 vuoden jälkeen..? Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun satoon.

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu jatkuu? Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Juttu jatkuu perjantaina 16.2.

Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto - osa 3

11.Juttu – Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto – osa 1

Kiitos sanoista Jonna!

Piritta istuu sohvalla jalat kippurassa rintaa vasten. Pehmeä viltti lämmittää mukavasti pyöreää vartaloa ja antaa samalla lohtua. Kyyneleet valuvat pitkin kalpeita poskia, pyörähtävät nenänpielestä ylähuulelle, kutittavat mennessään.

Piritta kurkottaa kätensä kohti nessupakettia ja niiskaisee. Miksi hänen täytyy aina kiusata itseään? Eikö olisi jo aika unohtaa?

TV-ruudulla välähtelevät värikkäät kuvat valaisevat hämärän huoneen. Luihun näköinen hovimestari Edgar tarjoaa huumaavaa maitoa avuttomille kissoille ja tapansa mukaan Pirittan sydäntä kouraisee.

”Älkää juoko sitä! Ettekö huomaa, että sillä on pahat mielessä?”

Piritta kyllä tietää kuinka tässä käy. Disneyn Aristokatit on hänen rakkain elokuvansa, hän on katsonut sen kerran vuodessa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kerran vuodessa, aina tänä samana päivänä.

Piirroskissat lipittävät pahaa aavistamatta maitoa tarjotulta lautaselta ja Pirittan on pakko sulkea silmänsä. Kolmekymmentä vuotta... Enemmänkin, Herttuatar katosi vuonna 1986. 32 vuotta ikävää, painajaisia ja ahdistusta.

*****

Se oli ollut mukava joululoma. Piritta oli saanut joululahjaksi Aristokatit-videon ja oli perheen ivailusta huolimatta katsonut sen uudestaan ja uudestaan. Äiti oli yrittänyt muistutella lähestyvästä kevätlukukaudesta ja kirjoituksista, mutta Piritta ei ollut lotkauttanut korvaansakaan.

Hän oli käpertynyt sohvalle viltin alle, villasukat jalassa ja Herttuatar kehräämässä vatsan päällä. Sohvapöydällä käden ulottuvilla oli lautasellinen piparkakkuja ja iso lasillinen maitoa. Pipareiden päälle oli ennen paistamista laitettu ohut tähden muotoinen siivu sinihomejuustoa.

Tätä erityistä jouluherkkua mutustellessa Piritta ja Herttuatar olivat katselleet piirroskissojen selviytymistarinaa ja joka kerta Piritta oli tuntenut sydämensä pakahtuvan, kun hovimestari lähestyi kissoja maitolautanen kädessään.

Piritta oli rakastanut kissaansa hurjalla kiihkolla. Kukaan ei tekisi pahaa hänen Herttuattarelleen! Kissan tasainen hyrinä oli rauhoittanut videota katselevaa liikutuksesta tärisevää hentoa tyttöä ja elokuvan onnellinen loppu oli tuntunut aina yhtä suurelta helpotukselta. Ja sitten serkut olivat tulleet kylään.

Riehakas Annukka ja vaisu ja kyräilevä Lasse olivat kaksoset, kuin toistensa kopiot mutta luonteiltaan vastakkaiset. Annukka oli kyllä mukava, mutta Pirittaa ei miellyttänyt serkun levottomuus ja rämäpäisyys.

Lassesta Piritta olisi pitänyt enemmän, mutta juroon poikaan ei tahtonut saada yhteyttä. Tänä uuden vuoden ensimmäisenä päivänä serkkujen saapuminen oli tuntunut tavanomaistakin häiritsevämmältä; Piritta olisi halunnut rauhassa uppoutua Aristokattien maailmaan.

Herttuatar ei pitänyt kaksosista. Annukkaa hän juuri ja juuri sieti, mutta Lasse ei päässyt kissaa lähellekään, ei vaikka kuinka maanitteli. Annukka tiesi hyvin kuinka rakas Herttuatar oli Pirittalle ja härnäsi serkkuaan sydämensä kyllyydestä.

”Onpas siitä tullu lihava! Kato nyt miten sen vatta pömpöttää... Pitäiskö sun laittaa se laihdutuskuurille?”

Piritta lankesi aina serkun asettamaan ansaan ja tulistui.

”Se on HÄN eikä se! Eikä se ole lihava! Tai siis hän... Ei Herttuatar ole lihava, itte olet!”

Annukka oli aina ollut sellainen: kiusantekijä, riidankylväjä, rauhanrikkoja. Annukka sai aina Pirittan käyttäytymään lapsellisesti ja se raivostutti Pirittaa entistä enemmän. On vaikeaa hillitä itseään, kun näkee punaista...

Ja sitten, vuoden kolmantena päivänä, Herttuatar oli kadonnut. Piritta oli laskenut hänet ulos aamupyrähdykselle kuten aina, mutta tällä kertaa kissa ei palannutkaan ikkunan taakse naukumaan aamiaistaan.

Puoliltapäivin Piritta oli lähtenyt etsimään kissaansa, oli kiertänyt talon ja tontin, oli huhuillut ja maanitellut. Aamulla oli satanut lunta joka oli peittänyt kaikki jäljet eikä Pirittalla ollut aavistustakaan mihin Herttuatar olisi saattanut lähteä.

Kotiin palttuaan Piritta oli löytänyt keittiön nurkasta lautasen jolla oli vielä hieman maitoa jäljellä. Kääntyessään hitaasti ympäri hän oli kohdannut Annukan ivalliset silmät. Serkku seisoi keittiön ovella kasvoillaan ilkeä virnistys.

Se oli viimeisten kertojen päivä. Viimeinen päivä, kun hän näki rakkaan Herttuattarensa. Viimeinen päivä, kun hän näki serkkunsa. Viimeinen päivä, kun hän oli herännyt onnellisena.

*****

Kumma Juttu... Mihin Herttuatar katosi? Oliko Annukalla tosiaankin sormensa pelissä..? Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun satoon.

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu jatkuu? Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Juttu jatkuu Ystävänpäivänä 14.2.

Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto - osa 2