1.Juttu - Ambulanssi - osa 1

”No terve, näkeehän suakin!” Nuori mies tuijottaa minua ystävällisesti hymyillen, odottaa että vastaan. ”Juu, terve.”

Vilkaisen vaivihkaa ympärilleni. Seison kadun laidassa, pienen kioskin edessä. Aurinko paistaa, mutta tuuli tuntuu viileältä. Muutama ruskea lehti poukkoilee tuulenhenkäyksen edellä pitkin jalkakäytävää. Autot ajelevat verkalleen pitkin katua, ihmiset kulkevat määrätietoisesti eteenpäin. Miten minä tähän olen joutunut? Missä minä olen? Ja ennen kaikkea kuka minä olen..?

”Laitetaanko ne tavalliset?”. Nuori mies katsoo minua edelleen kysyvästi. ”Mitä? Juu, tavalliset, laitetaan vaan.” Tavalliset? Olenko minä siis ennenkin ollut täällä? Tunteeko tuo kioskin myyjä minut? Tunnenko minä hänet?

Katselen jähmettyneenä, kun myyjä kerää tavaraa eteeni tiskille. Iltalehti, aski punaista norttia, paketti kortsuja. Kauempaa kuuluu ambulanssin* sireenin ääni ja sydän hyppää kurkkuun. Nyt on kiire, pitää mennä!

”Maksoit viimeks piikin pois, avataanko nyt uus?” Ambulanssin ääni voimistuu, on tulossa kohti. ”Täh? Joo avataan, laita piikkiin vaan.” Kiire, kiire! Nyt on hätä! Kaappaan tavarat tiskiltä ja ryntään muutamalla askeleella jalkakäytävän laitaan. Ampulanssi ilmestyy näkyviin kadun alapäässä, kaasuttaa ohi muita autoja väistellen. Otan muutaman askeleen seuratakseni, mutta pysähdyn äkkiä. Mihin minä olen menossa? Miksi minun pitäisi seurata ambulanssia? MITÄ HELVETTIÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT*?

Ambulanssi loittonee ja hengitykseni alkaa tasaantua. Otetaanpa nyt rauhallisesti, ei ryntäillä mihinkään. Pitää päästä johonkin rauhalliseen paikkaan miettimään. Joku järki tähän tilanteeseen pitää saada! Katson uudelleen ympärilleni. Selän takana kioski jossa myyjä jo palvelee seuraavaa asiakasta. Kioskin takana puistikko jossa aidattu leikkipuisto telineineen ja hiekkalaatikoineen. Lapsia leikkimässä, muutama nainen istuu penkillä juttelemassa. Kadun toisella puolella kultasepänliike, kaljakuppila, ruokakauppa.

Ei, ei merkitse minulle mitään. En muista koskaan olleeni täällä tätä ennen. Ei aavistustakaan missä olen tai mihin nyt pitäisi mennä.

Tuo kapakka, ehkä siellä saisi hetken istua rauhassa...

Vilkaisen molempiin suuntiin ja suuntaan kadun yli. Avaan kapakan oven ja astun sisään. Kadun äänet vaimenevat, ambulanssin ääntä ei enää kuulu. Sisällä kuppilassa istuu äijiä kaljamukit edessään, juttelevat vaimeasti keskenään. Radio soittaa taustalla iskelmää jonka sanoista ei saa selvää. Tiskillä lihava keski-ikäinen kyyppari kilistelee kaljatuoppeja.

”Terve Virtanen! Mee vaan pöytääs istumaan, tuon tuopin ihan justiinsa.” Kyyppari katsoo minua ja vinkkaa päällään kohti kuppilan peilillä peitettyä takaseinää. Siellä on kaksi loosia joista toisessa istuu pari nuorta naista. Ikkunan vieressä oleva loossi on tyhjä. Suuntaan sitä kohti, istun alas kasvot kohti ikkunaa. Virtanen? Olenko minä Virtanen? Onko tämä minun kantapaikkani?

Lasken ostokseni eteeni pöydälle. Norttia. Poltanko minä? Taputtelen varovaisesti takkini taskuja ja tunnen muhkuran povitaskussani. Sytkäri. Samassa eteeni pöydälle kolahtaa tuoppi. Kyyppari seisoo vieressäni ja katsoo minua odottava ilme kasvoillaan. Maksu, odottaa maksua tuopista! Onko minulla rahaa?

Kurotan käteni kohti housujen oikeaa takataskua. Kyllä, siellä on lompakko. Kaivan tärisevin käsin esille ryppyisen setelin ja ojennan kyypparille. Sydän jyskyttää kurkussa. ”Kiitti. Missäs oot ollu kun ei oo näkyny? Kai sä tiedät, että poliisi ettii sua?”

*****

Kumma Juttu... Onko tämä mies Virtanen, ja jos on, miksi poliisi etsii häntä?

Lukija, tiedätkö mistä on kyse? Kirjoita oma ehdotuksesi kommentteihin niin katsotaan saadaanko Juttuun jotain tolkkua.

Juttu jatkuu keskiviikkona 30.8.

Jututtaja rakastaa kirjoja! Jutuissa esiintyvät tähdellä* merkityt mainoslinkit johtavat kirjoihin jotka toimivat kuin sivuhuomautuksena Jutun juoneen. Voit kurkistaa kirjoja rauhallisin mielin, linkit eivät koskaan ole maksullisia.

Ambulanssi - osa 2