Jututtaja ja Jututtajan Pää

Jututtajan Pää on ihan omanlaisensa. Se on aina tykännyt keksiä Juttuja, ihan omasta päästään. Jututtajan kannalta tämä on tietysti ollut varsin viihdyttävää. Tylsyys ei ole iskenyt pitkien automatkojen aikana eikä unen viipymistä ole tarvinnut harmitella.

Pää on kuitenkin hyvin omapäinen. Se keksii Juttuja omaksi ilokseen ja se, että myös Jututtaja on päässyt niistä nauttimaan, on vain Jututtajan ja Pään yhteisen sijainnin aiheuttama sivutuote. Päätä ei yhtään kiinnosta sattuuko Jututtaja tykkäämään Jutuista tai olisiko Jututtajalla ehkä omiakin ideoita Juttuja ryydittämään. Ei, Pää se vain tarinoi mistään mitään piittaamatta.

Lisäksi Pää on valitettavan kärsimätön, sitä voisi jopa kutsua hätähousuksi. Se ei millään malta keksiä Jutuille kunnollista Loppua, ei edes silloin, kun Juttu on aivan erityisen jännittävä. Niinpä Jutuista tahtoo tulla Kummia...

Niin sitä sitten Jututtaja-polo istuu pitkää iltaa miettimässä Jutuille tolkullisia Loppuja. Ja eihän siitä tahdo mitään tulla... Niin herttainen, kiltti ja sopuisa kuin Jututtaja onkin, vilkasta mielikuvitusta Jututtajalle ei ole suotu. Sen sijaan Jututtaja osaa kyllä kirjoittaa, taito jota kärsimätön Pää ei ole koskaan viitsinyt opetella. Lisäksi Jututtaja osaa arvostaa muiden kykyjä ja vahvuuksia. Jututtaja jaksaa kannustaa Päätä myös silloin, kun se on aivan erityisen ärsyttävä.

Kaikkien näiden vuosien aikana, kun Jututtaja ja Pää ovat yhdessä taivaltaneet, on Juttuja kertynyt melkoinen määrä. Ja ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän kesken...

Niinpä Jututtaja tarvitseekin nyt Lukijan apua. Rakas Lukija, auta nyt Jututtaja-riepua mäessä ja keksi keskeneräisille Jutuille Loppu!

Jututtaja kirjaa huolellisesti blogiin Pään keksimän Jutun. Jutun ensimmäinen osa tulee julki maanantaina, toinen keskiviikkona ja viimeinen perjantaina. Tämän jälkeen Lukijalla on viikko aikaa ehdottaa omaa loppuratkaisuaan, kommentoida Juttua noin muuten tai vaikka itse kirjoittaa Lorulle sopiva Loppu.

Toisen viikon aikana Pää luonteelleen ominaisen omavaltaisesti valitsee Lukijan ehdottamista Lopuista sopivimman ja Jututtaja kuuliaisesti kirjoittaa Lopun valmiiksi. Lorun Loppu julkaistaan Jututtajan ja Lukijan (ja ehkä vähän Päänkin) iloksi toisen viikon lauantaina. Ja maanantaina koko homma alkaa alusta.

Josko Jututtaja Lukijan avulla lopultakin löytäisi mielenrauhan..?


Mikä ihmeen Jututtaja ja Pää..? Ihminen kaiken takana löytyy täältä.
Kummat Jutut löytyy myös Facebookista ja Twitteristä.
Voit lähettää meille myös meiliä osoitteeseen jututtaja(at)gmail.com.