11.Juttu – Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto – osa 1

Kiitos sanoista Jonna!

Piritta istuu sohvalla jalat kippurassa rintaa vasten. Pehmeä viltti lämmittää mukavasti pyöreää vartaloa ja antaa samalla lohtua. Kyyneleet valuvat pitkin kalpeita poskia, pyörähtävät nenänpielestä ylähuulelle, kutittavat mennessään.

Piritta kurkottaa kätensä kohti nessupakettia ja niiskaisee. Miksi hänen täytyy aina kiusata itseään? Eikö olisi jo aika unohtaa?

TV-ruudulla välähtelevät värikkäät kuvat valaisevat hämärän huoneen. Luihun näköinen hovimestari Edgar tarjoaa huumaavaa maitoa avuttomille kissoille ja tapansa mukaan Pirittan sydäntä kouraisee.
”Älkää juoko sitä! Ettekö huomaa, että sillä on pahat mielessä?”

Piritta kyllä tietää kuinka tässä käy. Disneyn Aristokatit on hänen rakkain elokuvansa, hän on katsonut sen kerran vuodessa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kerran vuodessa, aina tänä samana päivänä.

Piirroskissat lipittävät pahaa aavistamatta maitoa tarjotulta lautaselta ja Pirittan on pakko sulkea silmänsä. Kolmekymmentä vuotta... Enemmänkin, Herttuatar katosi vuonna 1986. 32 vuotta ikävää, painajaisia ja ahdistusta.

*****

Se oli ollut mukava joululoma. Piritta oli saanut joululahjaksi Aristokatit-videon ja oli perheen ivailusta huolimatta katsonut sen uudestaan ja uudestaan. Äiti oli yrittänyt muistutella lähestyvästä kevätlukukaudesta ja kirjoituksista, mutta Piritta ei ollut lotkauttanut korvaansakaan.

Hän oli käpertynyt sohvalle viltin alle, villasukat jalassa ja Herttuatar kehräämässä vatsan päällä. Sohvapöydällä käden ulottuvilla oli lautasellinen piparkakkuja ja iso lasillinen maitoa. Pipareiden päälle oli ennen paistamista laitettu ohut tähden muotoinen siivu sinihomejuustoa.

Tätä erityistä jouluherkkua mutustellessa Piritta ja Herttuatar olivat katselleet piirroskissojen selviytymistarinaa ja joka kerta Piritta oli tuntenut sydämensä pakahtuvan, kun hovimestari lähestyi kissoja maitolautanen kädessään.

Piritta oli rakastanut kissaansa hurjalla kiihkolla. Kukaan ei tekisi pahaa hänen Herttuattarelleen! Kissan tasainen hyrinä oli rauhoittanut videota katselevaa liikutuksesta tärisevää hentoa tyttöä ja elokuvan onnellinen loppu oli tuntunut aina yhtä suurelta helpotukselta. Ja sitten serkut olivat tulleet kylään.

Riehakas Annukka ja vaisu ja kyräilevä Lasse olivat kaksoset, kuin toistensa kopiot mutta luonteiltaan vastakkaiset. Annukka oli kyllä mukava, mutta Pirittaa ei miellyttänyt serkun levottomuus ja rämäpäisyys.

Lassesta Piritta olisi pitänyt enemmän, mutta juroon poikaan ei tahtonut saada yhteyttä. Tänä uuden vuoden ensimmäisenä päivänä serkkujen saapuminen oli tuntunut tavanomaistakin häiritsevämmältä; Piritta olisi halunnut rauhassa uppoutua Aristokattien maailmaan.

Herttuatar ei pitänyt kaksosista. Annukkaa hän juuri ja juuri sieti, mutta Lasse ei päässyt kissaa lähellekään, ei vaikka kuinka maanitteli. Annukka tiesi hyvin kuinka rakas Herttuatar oli Pirittalle ja härnäsi serkkuaan sydämensä kyllyydestä.

”Onpas siitä tullu lihava! Kato nyt miten sen vatta pömpöttää... Pitäiskö sun laittaa se laihdutuskuurille?”
Piritta lankesi aina serkun asettamaan ansaan ja tulistui.
”Se on HÄN eikä se! Eikä se ole lihava! Tai siis hän... Ei Herttuatar ole lihava, itte olet!”

Annukka oli aina ollut sellainen: kiusantekijä, riidankylväjä, rauhanrikkoja. Annukka sai aina Pirittan käyttäytymään lapsellisesti ja se raivostutti Pirittaa entistä enemmän. On vaikeaa hillitä itseään, kun näkee punaista...

Ja sitten, vuoden kolmantena päivänä, Herttuatar oli kadonnut. Piritta oli laskenut hänet ulos aamupyrähdykselle kuten aina, mutta tällä kertaa kissa ei palannutkaan ikkunan taakse naukumaan aamiaistaan.

Puoliltapäivin Piritta oli lähtenyt etsimään kissaansa, oli kiertänyt talon ja tontin, oli huhuillut ja maanitellut. Aamulla oli satanut lunta joka oli peittänyt kaikki jäljet eikä Pirittalla ollut aavistustakaan mihin Herttuatar olisi saattanut lähteä.

Kotiin palttuaan Piritta oli löytänyt keittiön nurkasta lautasen jolla oli vielä hieman maitoa jäljellä. Kääntyessään hitaasti ympäri hän oli kohdannut Annukan ivalliset silmät. Serkku seisoi keittiön ovella kasvoillaan ilkeä virnistys.

Se oli viimeisten kertojen päivä. Viimeinen päivä, kun hän näki rakkaan Herttuattarensa. Viimeinen päivä, kun hän näki serkkunsa. Viimeinen päivä, kun hän oli herännyt onnellisena.

*****

Kumma Juttu... Mihin Herttuatar katosi? Oliko Annukalla tosiaankin sormensa pelissä..? Juttu perustuu tällä kertaa Kolme Sanaa-kilpailun satoon.

Lukija, tiedätkö kuinka Juttu jatkuu? Kirjoita mietteesi kommentteihin niin katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Juttu jatkuu Ystävänpäivänä 14.2.

Herttuatar, helmeilevä ja homejuusto - osa 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti